lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannusyön muisteluksia.

Vuosi taaksepäin juhannusyönä kävin pikku pyrähdyksen juhannuskokkojen savua haistelemassa.
Päätin uusia retken jospa tästä tulisi jokavuotinen tapa.
Niinkuin aiemmin juhannusviikosta Lapissa

.
Ajan hiljakseen läpi tutun maiseman joka on kuitenkin lapsuusmuistoihin verraten outo.
Kävelytiet ja pusikoituneet pellot
Noillakin pelloilla laidunti kouluaikanani ruskean valkeat komeat lehmät
Uusia taloja on noussut pelloille sinne johtaa asfaltoidut tiet,minne ennen meni kinttupolku.
Tätä muistelemistani moitti eräs henkilö ja sanoi se ei ole nykyaikaa.
Onko vanha sanonta "Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään" ? sittenkin oikea.
Toisaalta olen kuullut sanottavan joka ei vanhaa aikaa ymmärrä ei ymmärrä uuttakaan.


Kuusikoissa on hämärää ja pihlajoiden valkeat kukat erottuvat tummuutta vasten kauniisti.
Mietin minne tie minut vie.
Parista risteyksestä oikealle auto vaan kääntyy
ja saavun paikalle jossa olimme 49 vuotta sitten
Nuorena hääpäivämme aattona kävelimme pitkin Autuaankannasta kauas veden äärelle.
Nyt en suuntaa sinne parkkipaikalla vaan katselen,
taitaa muutama kyynelkin vierähtää.


Kello ylittää jo keskiyön mutta kokkopaikalla savu vielä leijuu veden yllä
kalat ovat yösyönnillä tuikkuja tulee veden pintaa yhtenään




Me kaksi vanhaa minä ja autoni kahden juhannusyössä Autuaankannaksella.


Kioskin mainos lupasi avoinna mutta kyllä ovet olivat lukossa.
kokon savun kuva utuinen mutta eipä kamera saanut parempaa aikaan.



Täytyy jatkaa matkaa,ei saa juuttua menneeseen
ajan etteen päin
Tien viitassa lukee Kärkkäälä
Isäni äiti oli sieltä kotoisin ikinä en ole siellä käynyt nyt mennään.
Pitkiä metsätaipaleita taloja ryppäissä kyliä.
Arvailen mistähän sukuni on peräisin,täytyy kysellä serkuilta.
Ehkä mieltäni pikkuisen piristää
muutamat maalaistalot joissa on lehmiä.
Maalaisihmisenä silmä etsii elämän merkkejä navetan nurkilta.
Jatkan isolle valtatielle
ja kotiin palaan kapeaa metsäautotietä jota en ole vuosiin ajanut.
Kotipihassa näyttää valoisalle.
Omenapuut kukkivat ja pihlajat tuoksuvat yössä kilpaa syreenien kanssa.
Kissat odottavat iltapalaa tai yöhän nyt on
Hyvää juhannusta lukijoilleni.


maanantai 22. toukokuuta 2017

Palataampa outoon harrastukseeni

Syksyllä luulin että minun hautausmaa harrastukseni todella loppui.
Mutta mitä vielä kevään valo kai sai sen taas heräämään ja kas kummaa aina löytyy jotain uutta.
Karselin seurakuntamme hautausmaita netissä ja uusi nimi jonka huomasin kiehtoi
en nimittäin ollut aiemmin kuullut Horkanlahden hautausmaasta.
Kun sitten sielläpäin liikuimme piti paikka tietenkin etsiä.
Ihmeen helposti se löytyikin.
.

Lähellä rantaa ja komealla mäntykankaalla voi vaan kuvitella että vesireitti on aikanaan ollut kulkukeinona.kalmismaalle.Hautausmaa on ollut käytössä 1864 ja 1930 luvulla.




Puiset hautamuistomerkit ovat varmaan suurelta osin lahoneet onneksi osa oli otettu talteen pieneen rakennukseen hautausmaan portin luona,olisiko käytetty aikanaan ruumisaittana.




Tuo vanha teksti meinasi ensin takuta mutta jostain muistin lokeroista löysimme
Kirjaimet uudelleen molemmat muistimme mummoillemme lukeneemme vanhaa
raamattua jossa oli tuollaiset kirjaimet.Miten kävisi osaisiko nykynuoriso
kun kaunokirjoituksen lukukin joillakin on kuulema vaikeaa.





Todella vaikuttava ja rauhaa henkivä paikka 



Herra, anna minun muistaa
että elämäni päättyy 
että päivilleni on pantu määrä.
Ps,130

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Harrastusten parissa,betonia.

Kevään odotus on jotenkin vaikea kun välillä on oikein aurinkoista ja heti takapakkia sataa ja on synkkää ja ankeaa.
Silti olen innostunut harrastamaan,ajatella pensselit olivat sannassa ja maalipurkit juuttuneet kiini.
Sitten yhtäkkiä noin vaan ne alkoivat houkutella puoleensa.
Betonikursillekin ilmoittauduin,saa nähdä riittääkö tällä kertaa osanottaja määrä.
Onneksi riitti ja kurssilla oli tosi monta innostunutta tekijää-
Hienoja töitä tuli kasapäin.





Tekniikkahan on sellainen että ensin tehdään runko (itse omissa töissäni kutsun luurangoksi)
Kevennetään työtä styroksilla päälle verkkoa ja rautalankaa.
Tehdään betoniseos ja eikun muovaamaan.
Kuulostaa helpolle mutta ei aina ole sitä.

Tulee välillä huteja ja epäonnistumisia mutta sellaisen ei pidä antaa lannistaa.
Ihan kiitettävän monta työtä saatiin valmiiksi
kahdessa päivässä.


Opettajamme tosi taitava työ"Taivasten valtakunnan avaimet"
Betoniin valettuna Kuopion tuomiokirkon avaimen tarkka kopio.

Tässä vielä muutamia hänen töitään.




Peikkoperhe on tosi hauska,mutta todella etevä ja mukava opettaja meillä on ollut monen vuoden ajan.

Tämmöistä tällä kertaa.
Kaikille oikein hyvää ja simaisaa vappua.
Jospa tästä vielä joskus kesä koittaa kun autoonkin on kesärenkaat vaihdettu.
Lunta kyllä pisaa välillä ihan taivaan täydeltä.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Kalmosärkkä

Ruska retkemme viimeinen kohde oli Hossa josta tulee ensi vuonna kansallispuisto ja komea sellainen tuleekin.
Minulla oli toinen kerta käydä Hossassa nytkin vain pari yötä.
Edellisellä kerralla yhden yön vähiin silloin paikan tuntemus jää.
Tällä kertaa tulimme Ylläsjärveltä Auttikönkään kautta Hossaan
Auttikönkäällä olin käynyt pari kertaa vuosia sitten,nyt sinne oli ilmestyneet nämä nykyajan
hirvitykset rautaiset portaat ja varmaan pitkoksetkin (kysynpä vaan nuoko kestävät kauemmin kun puiset?)
Kiersin tarkaan rautahökötykset ja vielä löytyi puistakin pitkosta museon tiellä.





Ajettiin etsimään Posiolta ruokapaikkaa mutta näytti melko toivottomalle,Pentikinmäenkin ruokapaikka oli lopetettu siispä jatkettiin.

Illalla saavuimme Hossaan ja aikamme harhailtuamme löysimme majapaikamme.
Ihana rauhallinen paikka ja rannalla.





Saunottiin ja suunniteltiin seuraavaa päivää.Aamulla lähdettiin ajamaan ihan entiseen  malliin ilman ohjeita luottaen tuuriin kaikkihan löytyy kun etsii.

Kyllä nyt meinasi etsintä kohde olla hakusessa jos kaksikkomme toinen osapuoli ei olisi sanonut tuolla ei ole vielä käyty,olisin tullut mökille ihmetellen miksi en löydäkkään.....
Käännytiin siis toiselle tielle ja kas kummaa siellähän alkoi opasteita löytyä.










Polku Kalmosärkälle alkaa parkkipaikalta,minne on oikein hyvät opasteet.
Metsän ja hakkuaukean läpi kulkee selkeä polku ja jatkuu Kokkosuon laitaan mistä alkavat pitkokset,Opas tauluja on lähdössä ja sitten matkan varrella jotka kertovat paikan historiaa.
Kalmosärkkä on ollut pysähdyspaikka idän ja lännen matkan varrella.
On paikka myös ollut hautauskäytössä kauan sitten.
Peurakuoppia löytyy menneitten metsästäjien ajalta ja samoin sota ajalta juoksuhautojen ja korsujen kuoppia.Talvisodan aikana järven takaa näkyvä Juntusranta oli venäläisillä ja Kalmosärkällä olivat suomalaisten asemat.   Kaikkista näistä asioista on erittäin hyvät opasteet




Särkkä on hiekkadyyni Kylmäjärven ja Kokkosuon välissä,pituutta sillä on noin 1.200 metriä polku kiertää harjanteen laella,paikoin rannalla.
Tulipaikkoja on kaksi pitkosten päässä ja sitten särkän Juntusrannan puoleisessa päässä.






Ihastuin paikkaan sen rauhaan ja kauneuteen jos voin niin tulen uudelleen sinne takaisin.




Kai pieni pala sydäntäni jäi näihin maisemiin katselemaan Kylmäjärvelle päin.
Suosittelen kaikille ketkä liikkuvat Hossassa käykää Kalmosärkällä.

Tämä minun syksyretkeni blokkaus on vaan viivästynyt ja vielä kerran viivästynyt.Tänään sain kuvat järjestykseen ja löysin niitä tähän juttuuni.

Hyvää talven jatkoa kaikille ystäville.




tiistai 15. marraskuuta 2016

Tänne palaan vielä.Kuerlinkat.

Äkäslompolon lähellä siaitsevat Kuerlinkat,Kuerjoen putoukset.
Olen pari kertaa käynyt ylemmällä Kuerlinkalla mutta televisossa ollut sarja Hidasta elämää
Sai minut huomaamaan että on myös alempi Kuerlinka no pakkohan sinne oli päästä.
Sattui vaan todella kaunis päivä ja suosituin ruskaviikko,
porukkaa oli aivan liikaa,yleensä etsin hiljaisia paikkoja ja rauhaa,no täällä sitä ei ainakaan ollut.
Ihan mukavaa porukkaa niinkuin Lappiin hurahtaneet yleensä,mutta,mutta......
Jotenkin kuvaaminenkin jäi aika vähiin,
ihastelin kuukkeleita joille minun ruisleipäni ei kelvannut kun toisella nuotiolla oli vaaleaa leipää
ettei peräti pullaa,kyllä kuukkeli saivat kupunsa täyteen.







Kuerjoki virtaa syvällä kanjonissa välillä könkäinä kuohuen ja välillä rauhallisena virraten,
Tosi upea paikka seuraavan kerran ajattelin mennä "tois puoll jokkee" sinne alas näkisi putouksen.
Minulla on vähäinen korkean paikan kammo ja ihan laidaalle en uskaltautunut kuvaamaan.


Paikka tuo mieleen Lemmenjoella olevan Ravadasjoen kanjonin jylhyyttä on todella
Nuotion sauhut tulevat sieltä toiselta puolen jokea,missä kuukkelit saivat maukasta evästä.
Tänne tulen vielä takaisin jos Luoja suo,paikka tenhosi niin minuun.Täytyy vain valita rauhallisempi ajankohta,kesä olisi ehkä paras mutta tulenko enää koskaan kesällä sen tietää vain elämä.