syksyn muistoja

Kun lähdimme elokuun viimeinen päivä kohti Lappia, satoi.
Eikös sitä sanota että hyvä reissu kun sade peittää jäljet?
Ajoimme tuttuun mökkiin Ylläsjärvellä.
Siellä se odotti meitä yhtä lämpöisen ihanana kuin ennenkin.
Ruuaksi tehtiin tulo iltana poronkäristystä jota ostimme Kylmäsen tehtaanmyymälästä Rantsilassa.
Näin pääsikin aitoon tunnelmaan.

Aamulla suuntasimme Äkäslompoloon pitihän se"maailman suurin poro" nähdä.
Kyllä kokoa löytyy,Perinteen mukaan käytiin Kellokkaassa.

Ei yhtään pöllömpi juttu tämä Äkäslompolo.

 Illalla taas jälleen kerran Kuerlinkoille tavoitteena oli syödä laavulla makkarat.
Komea ilta ja Kuerjoki virtasi upeana uomassaan savun leijaillessa nuotiosta.

 Tätä hetkeä olin odottanut
ja nyt se toteutui.
Mukavaa muistella näin talven tuiskun keskellä.
Ihana paikka ,puut kyllä kannattaa
viedä mukanaan,
Kosken kohinaa kuunellessa
voi tunnelmoida,ja katsella
auringon rinteeseen
piirtämää valo juovaa.Laavu tosin on ihan pikkiriikkinen mutta ihana sekin.




Seuraavana aamuna Pallasta kohti,tavoitteena etsiä Punaisen hiekan autiotupa.Sekin löytyi ja helposti.
Nyt kyllä loppuivat ylisanat ihan hiljaisena seisoo ja katselee paikan kauneutta.
Punainen hiekka,Pallasjärvi ja takana Pallaksen komeat kerot.Mykistävää.

 
Näköala ikkunasta ei voi
olla missään komeampi.
Vieraskirjan kansi lehteen oli kirjoitettu Samuli Paulaharjun kuvaus autiotuvasta
Hyvä varusteinen tupa voi yöpyä tai vaan päiväretken tehdä.
Taas uusi paikka johon suorastaan rakastuin.
Hiekka tosiaan on punaista.

 Kun luin tämän luonnokseni on huhtikuu ja paljon on aikaa
mennyt kirjoituksestani.
Luulin että kukaan ei kaipaa minua ja hassua plokiani
mutta olin väärässä.
Kiertotien kautta kuulin että oli tiedusteltu
minne olen oikein hävinnyt.
No niin nyt on pakko julkaista tämä talvella kirjoittamani aloitus.
ties miten muistan koko loppuretken,aikaa tosiaan on mennyt
Anteeksi lukijat olen tosi huono blokkari.

Mutta ihanaa punaista hiekaa en koskaan unohda!