Jotain uutta etsimässä.

Ajaessamme Raja Joosepin tullia kohti kännykkäni toivotti ystävällisesti Hyvää Venäjän matkaa Dnan asiakas.Sentään ei ollut viisumit ja passit mukana joten kurvasimme RajaJoosepin kentälle.

Muutama vuosi oli viime käynnistä vierähtänyt,ja mukana oli toinen kaksikko joka ei ollut käynyt siellä,siispä näin kauniina päivänä sinne.

Joosepin ja Tildan mökin ovi oli kutsuvasti raollaan, savu vain piisistä puutui,että olisi voinut kuvitella heidän pistäytyneen jonnekin muihin pihan rakennuksiin.

Vinttikaivokin oli korjattu oikein mukavaa nähdä se kuosissaan navetan nurkalla.

Saunan seinustalla oli mukavaa istua auringon paistaessa lämpimästi.Takana auringon ruskeaksi paahtama seinä.Taivas oli niin sininen ihan silmiä häikäisevä.

Pois oli vaan lähdettävä osalla oli jo pikkuisen kiirekkin,mutta me seikkailija kaksikko jäätiin taas koukkuun kun tien viitassa luki Nangujärvi.

Siinä uusi etsintä kohde olikin siis sinnepäin auton keula.

No niin ja ihan uutta ja outoa tietä edessä,ja heti kun pysähtyi kuvaamaan niin auto edessä tai takana liikennettä oli alkumatkasta.

Siinähän se Nangujärvi on kauniin sinisenä,ja aika monine saarineen.Oli sentää hienoa nähdä se.

Päätettiin ajaa vielä eteen päin,ja autoilijat vähentyivät rantaan näytti johtavan useita teitä olisiko mökkejä ja Villin Pohjolan kämppäkin siellä oli.Osa liikkujista varmaan kalastajia tai metsästäjiä.

Alkoi jo olla rauhallisempaa,pikku lampia ja puroja mutta tie jatkui hyvä kuntoisena ties minne.

Oikeastaan minut tänne liki Tsarmitunturin erämaata ajoi jälleen kerran kirjanen jonka nimi oli Sodan Piikkilangat.Siinä kerrottiin saksalaisten vankileireistä joita oli täällä Nangujärvellä ollut useampikin.

Tietysti nyt kävi niinkuin Akamellan etsinnässä ensimmäisellä kerralla ei löydetty,mutta annas olla kun talven etsin ja katselen eiköhän seuraavalla kerralla ole parempi tuuri.

Onkohan nämä sodan aikaisia vai muuten vaan kairaan eksynyttä romua.

Todella mielelläni ottaisin vastaan asiasta paremmin tietävien vinkkejä,esim.vankileirin paikasta. 

Kaunis järvi ja varmaan kalaisakin,ainakin rannalla oli veneitä.

Ei täällä pitäisi ihan inspiraatiolla kulkea jotain tieto pohjaakin tarvitaan tietysti löytyy erämaata ja kauniita maisemia se kai oli nyt tarkoituskin,ohi ajaessa vaan kurvattiin.Toinen autokunta oli kokeillut soittaa ja viestejä laittaa mutta eihän me vastattu (ei kenttää) Olivat jo luulleet meidän eksyneen no jaa ei kai sitä selvältä tieltä voi eksyä.Kaikkea sitä kuuleekin.

On ne vaan omalla laillaan metkoja nämä meidän reissut,ei tykätä turisti kohteista enää ollenkaan.Vuosien saatossa niihin kyllästyy ja alkaa etsiä ihan jotain muuta.Hiljaisuus ja rauha ainakin löytyy kun vaan uskaltaa poiketa valtateiltä,ja antaa aikaa itselleen.
Kyllähän me tapahtumissakin käytiin vastapainoksi rauhalle ja hiljaisuudelle.
Lännenratsastus tapahtuma oli minulle uutta ja istuin ihan hipihiljaa katsoen miten uljaat hevoset tottelevat ihmistä.

Palkintojakin saivat joka sarjassa,rehu säkkejä hevosille,mielestäni hyvä palkinto.Tietysti myös ruusukkeet ja ilo voitosta ratsastajalle.

Tietenkin perinteinen konsertti tällä kertaa kauniissa Revontuli kappelissa,laulajana Petri Laaksonen.

Erittäin upea konsertti,hänellä on kauniita lauluja joutuu ihan pyyhkimään silmiään.Siitä kun ollen kuunnellut Petri Laaksosta (täällä Lapissa tietenkin) on jo useampi vuosi aikaa.

Muutama vinkki reissaajille,tässä hyvä ruokapaikka.Laanilan kievari.
















Ja Elämänluukku vanha savottakämppä kahvia ja pikkusuolaista.Kannattaa käydä ainakin katsomassa.

Jo vain taitaa olla yhden syksyn osalta kirjoitettu,matka oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa.Monta mutkaa jäi vielä kertomatta kymmenessä päivässä ehtii paljon pari viikkoa olisi semmoinen sopiva aika sillä monen monta kohdetta joutui vain haikeus silmissään ohittamaan.
Revontulineen iltaisin,ja päivällä kulkien kauniissa syys säässä oli hauska,löytää uutta ja ihailla ennen nähtyä.
Seuraavaa syksyä odottelemaan jääden.
.

Suolla

Kaksi mutkaa me tehtiin suolle,tuonne minulle niin rakkaaseen ympäristöön,pidän vieläkin suosta.
Sen huumaavasta tuoksusta,ja kaikesta mitä siellä kasvaakaan.
Mutta suon takana löytyvä kiehtoo edelleen vaikka maisemat ovat tutut.
Sompion retki oli vähän liian kiireinen,meillä oli ns. siirtoajo elikkä muutettiin Inarin rannalta, Pyhätunturille ja siinä sopivasti ohi kulku matkalla käytiin Akmeelin kummuilla.
Sää oli kaunis ja paljon ihmisiä liikkeellä he näyttivät vaeltavan Nattastuntureille ja Ruijan polullekin oli lähtijöitä.Me saatiin sen sijaan vaeltaa rauhassa suuntaamme ei ollut tungosta.
Sompio seuran Kiiskis markkinatkin olisivat seuraavana päivänä että vain me ja kuukkelit oltiin kummulla.

Kuuset kauniisti kumarsivat ja porotokka tolvasi pakoon rauhan häiritsijöitä.

Voi voi en taaskaan saa videota toimimaan,toivotaan että te näette sen miten porot menevät.
Kuukkelit olivat uteliaita mutta sen verran vieras koreita etteivät tulleet kädestä syömään puissa vaan lentelivät.Itäkairan prinsessaa matkien laittelin niille sieniä puihin talven varalle.

  Keltaiset koivut ja suolla maaruska kauneimmillaan,Vettä oli paljon Lokka suorastaan tulvi.

Akmeelin seita oli saanut joltain kävijältä uudet kepin tuekseen,varmaan on raskasta seisoa ja katsella hukkunutta Sompiota,veden lainehtiessa kummun rantaa nuollen.Lahja jonka viimeksi toin oli hävinnyt ilmeisesti se oli kelvollinen kun noin kävi.
Hiljakseen palasimme Sompion laavulle ja evästelimme siellä kun oli kaunis sääkin.

Nuotio jäi hiljaa savuamaan kun jatkoimme matkaa, Orponen ja Mutenia jäivät käymättä no sitten toisella kertaa......ehkä ensi syksynä.....
Ainahan sielun maisemiinsa palaa mielellään.
Uusi suo tarina sitten Pyhätunturilta siellä leikin lintukuiskaajaa,

Lintukuiskaaja

Monta vuotta on mennyt siitä kun kävin Pyhätunturin Tiaislaavulla,Vauhdin nyt jo hiljetessä olen miettinyt jaksaisko sinne vielä uudelleen,ja kas jaksoinhan vielä.kaikki haaveet on luotu toteutettaviksi

Aamun sumu leijui vielä Noitatunturin yllä ja suollehhan se nytkin on matka ihanaa.

Olisiko porokämppän vai savottamiesten kämpän rauniot,suon laidassa maatumassa.
Porukkaa oli paljon liikkeellä kai nyt oli se suosituin ruska viikko kaunis sää ainakin auttoi asiaa.

Siinähän Tiaislaavu onkin ja uusittuna oikein hienoksi,kotakeittiö ja betoni alusta sille,kuva oli nyt vaan pikkuinen pakko ottaa takaseinästä,en halunnut kaikilta laavulla istujilta kysyä lupaa kuvien julkaisuun.Jatkoimme "suolenkille" elikkä Tunturiaavalle ja lintutornille.

"Siellä missä aukee aapa ajaton ,siellä missä puhuu pohjoinen,siellä missä raukee raito rajaton siellä harvoin kohtaa ihmisen.."   Ei se nyt oikein pitänyt paikkaansa mutta väliäkö sillä.
Ihmisen kohtaaminen on jo pakollinen ilmiö ruska aikaan Lapissa.

Aurinko alkoin kullata Noitatunturin harteita,mutta suolla ei ollut sitä ihan upeinta väriään.

Palasimme Tiaislaavulle jonne porukkaa oli tullut paljon lisää,tiaisia ei näkynyt mutta kolme kuukkelia,hypähteli männyissä odotellen ruokaa.Kaivelin taskujani (sillä eväinämme oli vaan mehua ja omenia) ja siellähän se juustosämpylän pala olikin.Ihan vartta vasten kuukkeleille jemmattuna.
Murentelin sen kämmenelleni ja osa putosi maahankin,jo vain, kuukkelit kiinostuivat kurkistellen oksilta mitähän tuokin puuhailee.
Aloin hiljakseen jutella lähimmälle; "Tule tule en minä tie sinulle mittää on hyvvee sämpylöö tule ottamaan" Ihme ja kumma lapin sielunlintu ymmärsi savon murretta hypähti ensin arkana sieppaamaan yhden murun ja palasi kohta takaisin uutta hakemaan.Jatkoin höpötystäni kuukkeleille ja pian ne olivat jokainen käyneet omat murusensa hakemassa.Rohkein katseli niin syvämmeen käyvästi silmiini.

Olin niin uppoutunut omaan keskusteluuni lintujen kanssa,että en tajunnut yleisöäni,porukka katseli meitä!!!Hupsista !! Ohoh....No sitten vieressäni istunut rouvas henkilö yritti samaa pannukakkua tarjosi mutta kuukkelitpa lensivät pois.Ihmettelin suuresti ja rouva oli ihan loukaantuneen oloinen että kun ei hänen tarjous kelvannut.Sanoi että menkää sitten kun ei hyvä pannukakku kelpaa.

Voi olla teille pohjoisen asukkaille arkipäivää mutta minulle oli tuo sielunlinnun jälleen näkeminen käden ulottuvilla oli unohtumaton kokemus.Upea tunne kun villi lintu luotaa niin ihmiseen että uskaltaa tulla kädelle istumaan.
Jäi hieno muisto .

Suunnattiin takaisin kohti Porolaavua mutta täys miehitys oli jo sielläkin että vaihtoehdot jäivät vähiin palasimme majapaikkaamme.Minä onnesta mykkyrällä kuukkeli kokemuksen jälkeen.