Akamella

Tässä tarina Akamellasta Samuli Paulaharjun mukaan:
"Vähän alapuolella Ylimuonion kylää,Muonionjoen länsirannalla on vanha Akamella,joka on kuin luotu erämaan kansan kalmistoksi.Se on syrjäisen seudun yksinäinen korkea jyppyrä,joka jyrkästi kohoaa suvannon rannasta. Kummun alla leviää saarekas jokiväylä,jonka takana monet vaarat ja tunturit näkyvät ja ympärillä on äänetön metsä.

Maanpuolella,vähän matkaa lounaiseen päin,on pieni kalaisa Mellasaivo.
Akamellan on niinkuin Kurjenpolvikin vainajan itsensä valitsema.Haudattiin näet muuan lapinakka samalla rannalla ylempänä olevaan tievaa,mutta ei saanut siinä rauhaa vaan,tuli sanomaan:
-Ei tähän tievaan,mutta siihen toiseen joka on alempana.
Siihen täyyti vainaja siirtää,ja siinä sai hän levon.Jokisuvannon mutkassa.suojaa antavan suuren saaren kosteessa,oli vainajalle mieluisa lepopaikka.
Akamellaan,lapinakan rauhalliseen hautamellaan,ruvettiin sitten saattamaan muitakin kuolleita,ja viimein tuli tievasta koko seurakunnan siunattu kalmankumpu.Siihen tuotiin erämaan lappalaiset että myöskin paikkakunnalle asettuneet lantalaiset.

Monet tunturien äijät,parhaisiin talvitamineisiinsa puettuina,ajettiin sinne ahkiossaan ja kätkettiin semmoisenaan kumpuun,niin että ukko oli valmiina tuolla ilmalla jatkamaan keskeytynyttä matkaansa.Pienet lapset peitettiin komsiossaan mullan alle.Samoinkuin Kurjenpolvessa ja muissa Lapin vanhoissa kalmistoissa haudattiin monet Akamellankin vainajat suuriin hirsillä kehystettyihin salvoshautoihin.Samaan kammioon saatettiin sitten taas helposti haudata muitakin saman suvun jäseniä tai sivullisiakin,sillä ei tarvinnut muuta kuin avata katto ja laskea vainaja toisen toveriksi.Sellaisia isoja "sukuhautoja" oli monella lantalaisellakin.

Korkealla,hirsillä salvetulla aidalla,ympäröitiin koko kumpu,20-30 metriä ristiinsä,ja aitaan oli jokaisen erämaan isännän salvettava osansa.Vahva portti oli virran yläjuoksun,sillä sinne käsin,vastavirran puolelle,eivät manalaiset seuranneet kalmistossa kävijää.

Aikojen kuluessa pieni karttui pieni kalmisto täyteen hautoja ja hautapatsaita. Monella haudalla seisoi raudasta taottu,parin kolmen korttelin pituinen puupatsaan nenään isketty risti,jonka kourissa riippui isoja ja pieniä rautarenkaita,useassa oli nokassa vielä rautainen tuuliviiri. Ylitalon Kusto vainajalla oli valkoiseksi maalattu pyöreä taulu.Mutta Olli Purasella oli itse laatima komea risti. Se oli neljä kyynärää korkea nelikulmainen pylväs johon neljälle tuulelle oli isketty rautakourat ja joka kouraan ripustettu kolmikorttelinen lauta .Lautoihin oli ukko itse "puukkotyylillä" kaivertanut "koko elämäkertansa".Oli pylväässä vielä uskonsilmäkin pieni pyöreä lasilevy,joka katsoi länttä kohti.Tuuli kun oikein puhalsi korkean tievan ylitse,,helisivät ristien renkaat,ja viirit kilvan kitkuttivat,niin että kalmistosta kuului sekä iloinen helähtely että surkea voihke ja valitus aina joen toiselle rannalle asti.Mutta Oli Purasen elämäkerta laudat lapattivat ja heilahtelivat vain verkalleen,vakaisena katsoi uskon silma ja Ylitalon Kuston pyöreä taulu kumotti yli aidan kuin vainajan valkoinen lakki".

Noin kertoili Akamellasta Samuli Paulaharju kirjassaan Lapin muisteluksia.

Tarina kiehtoi ja jäi jotenkin soimaan sisälleni, halusin itse käydä katsomassa mitä Akamellasta on jäljellä, ei paljon vain suuri hietatieva, jossa oli muistokivi ja kauppias Forsströmmin risti.

.Vanhat haudat olivat maatuneet ja suuret kuuset kasvoivat niitten paikoilla, jotka näkyivät painanteina.

Akamellan tarinahan jatkuu huikean jännittävänä kertomuksena Paulaharjun kirjassa.

Mutta nyt vanha tunturien kiertäjä lappi on rauhoittunut ja kaukaiseen paikkaan eksyy ehkä vain harva kävijä. "Niin pääsi Akamellan siunattuihin multiin kätketty,monia kovia kokenut,aina vainottu,vielä haudassakin halveksittu  tunturien kiertäjä kansa vihdoinkin lepoonsa."

Lopettaa Paulaharju kertomuksensa.

Mistähän Kurjenpolven mahtaisi löytää? Akamellaakin etsin viime kesänä ja luovutin. Tosin nyt tiedän miksi, meillä oli sellainen "maantie kiitäjä" millä liikuttiin, että sillä ei olisi Akamellaan päässyt, tie on sen verran heikko kuntoinen, mutta hiljaa ajellen Voortilla nyt mentiin ja perille päästiin. Luottihan Mielensäpahoittajakin Voorti Eskorttiinsa : )

Ja tie eikun heikkenee kunnoltaan, välillä meinasi uskokin loppua, mutta siinähän Akamellan aita näkyykin!

Niimpä löydettiin perille jälleen kerran,jonkun vanhan tarinan innoittamana.

tutustuttiin kalmistoon ja ympäristöön,joen rannalla oli nuotiopaikka ja penkit.Siellä syötiin eväät ja ihailtiin kaunista jokiuomaa.Viileä sää pakotti lähtemään.

Nuku rauhassa Akamella,joki laulaa sinut uneen ja syksyn lehdet peittävät hienon hietamellan.Me lannan vieraat poistumme paikalta ja rauha palaa ympäristöön.