sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Raattentiellä

Kuusamo jäi taa ja alettiin ajella etelään päin.
Suomussalmi jää aina Kiantajärven taakse, tie menee länsipuolelta Ämmänsaaren kautta.
Tapionniemessä pysähdyttiin syömään alkoi jo pikkasen huikaista.
Taas tielle ja kohta käännyttiinkin Raatteentien suuntaan kaksikon toinen osapuoli ei ollut käynyt siellä koskaan, ja itsekkin vain kerran aikaisemmin.
Ensin löytyy Liekki patsas.


Sitten ajoimme Raatten portin ohi hiekkatielle, joka vie rajalle.


Rajavartio museo ei tietenkään ollut auki, mutta sille ei mahda mitään.


Vanha raja portti siinä sulkee pääsyn ei kenenkään maalle, ja naapuriimme Venäjälle.
Siinä se on tie, josta olen niin paljon kuullut talvisota tarinoita.


Takaisn päin palatessa Purasjoki linjan entistetyt korsut ja juoksuhaudat kierreltiin katsomassa. Alue on kohtuullisen iso
ja hyvin entisöity tosin suurimman korsun katto alkaa olla korjausta vailla..
Vieressä virtaa Purasjoki ja voi hyvin kuvitella, että asema on ollut strategisesti hyvällä paikalla.
Rajallehan ei ollut varmaan kuin vajaa kymmenen kilometriä.















Joskus mietin missähän päin isäni mahtoi olla rintamalla, en koskaan voinut sitä häneltä kysyä.
Isäni kuoli ollessani nelivuotias.
Mutta tuskin tykistö etulinjassa on, isäni sotapäiväkirjastakaan ei löydy paikkojen nimiä
varmaan niitä ei saanut mainita.
Pitkä oli hänellä suuri savotta ensin talvi ja sitten jatkosotaan sen jälkeen viellä jotain linnoitus hommia.




Raatteentien varrella on paljon muistomerkkejä,mutta minusta kaunein ja koskettavin on
Äiti Venäjä suree poikiaan.



Patsaan vierestä lähtee läheiselle suolle pitkokset ja sieltä löytyy joukkohauta.


Eräs tuttavani kertoi minulle tarinan isästään, joka talvisodan pakkasessa oli läheisellä kukkulalla
vartiossa muutaman muun sotilaan kanssa, ja suota pitkin alkoi lähestyä kolonna venäläisiä.
Oli pitänyt vain rauhassa odottaa kunnes sotilaat ovat ampuma etäisyydellä ja sitten tietysti helvetti repesi.
Jos oikein muistan niin oli ollut kuutamoyö.
Tarinan mukaan olisi venäläisillä ollut ruplan painokone mukanaan, tiedä sitten onko totta vai tarinaa, mutta paikka kyllä löytyi ja on aivan oikea.

Tuttavani pahoitteli kovasti sitä ettei ollut tuonut isäänsä katsomaan paikkaa, josta hän oli kertonut .







Skannasin tähän muutaman kuvan mukaan Raatteen portin näyttelyn esitteistä.
Kuvat katsottuaan ymmårtää hyvin sanonnan "rautaa kuin Raatteetiellä"
Esitteessä oli loppusanoina:
"Suomussalmen ja Raatteen tien taistelut osoittavat että tekninen ylivoima ei talvella päässyt vaikuttamaan,vaan jalkaväen taistelija ja hänen tottuneisuutensa metsätaisteluihin.
Neuvostosotilas taisteli loppuun asti,sillä hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta."







Tämä kaikki jotenkin hiljentää ihmisen, toiset kulkivat vaiti katsellen ja sitten taas jotkin ryhmät iloisesti omia asioitaan rupatellen.ja ehkä mielen pohjalla ei käynyt ajatustakaan kaiken katoavuudesta.

Arvo Ruonaniemen runo 
ELON KOUKEROPOLUILLA
sopii hyvin loppuun.

Monta ruskaa väreineen,
kaamosöitä hämyineen,
talvea hohtohankineen,
monta kevättä kukkineen,
elänyt ja nähnyt oon;
kuulun vuosirengastoon.

Kavereita elon tiellä,
koukeroissa täällä siellä,
sota-erä-kultamailla,
kaikki he jo nurmen alla,
tiensä loppuun kulkeneet,
runkans jälkeen nukkuneet,
maahan outoon joutuneet.

Kohta omaa oottanut,
iltahuudon kutsujan,
huomaan suuren Vaskaajan,
kutsun milloin itse saan,
jättää tämän ihmismaan,
päästä vielä somemaan,
luokse Kaikkivaltiaan....



torstai 9. heinäkuuta 2015

Juhannusviikolla

 Jälleen kerran auton keula suunnattiin muutaman mutkan jälkeen kohti pohjoista.
Vettä satoi mutta satakoon kun saatiin tehtyä lasinpyyhkijälle pikaremontti.
Pyyhkijä kun meinasi heittää voltin tien syrjään.


Näppärä remppa eikös vaan trasseli tukko kiilaksi ja pyyhin ei enää karkaa. Näyttihän se alkuun tosi hupaisalle,mutta sitten siihen tottui.Satoihan kolme päivää peräjälkeen.


Sateen seasta ilmeistyivät vihdoin tutut Pyhä-ja Luostotunturien ääriviivat oli jo tarpeeksi sadetta saatu ,kivaa löytää mökki jossa katto pitää vettä.
Toisaalta ikävää olin suunnitellut edes pikkuisen liikkuvani tunturissa,mutta en sateen takia lähtenyt ollenkaan kävelemään.
Ikäviäkin löytöjä matkaaja tekee,miksi ihmeessä ei me kaikki voitaisi olla kunnolla olisi kaikille paljon helpompaa.Onko järkevää että viimeisetkin vessat viedään pois tai niinkuin tämä Vuostimossa oleva "Suljettu ilkivallan vuoksi" Ei naurata yhtään.


Ametisti kaivoksella ei tarvinnut käydä ne löytyivät paljon lähempää,takkaan mökissä oli tehty hieno ametisti onkalo kerrassaan upeaa.Yleensä täälläpäin on takan tekijöillä hyvä mielikuvitus mutta tämä ylitti kyllä kaikki odotukset.


Todellä hieno "Ametisti luola"







Ilmanki aavalla niinkuin kaikilla soilla riitti vettä pellot laineltivat ja järvet olivat täpösen täynnä.
Kevään kosteus ei varmaan ollut ehtinyt haihtua kun nämä sateet joita on riittänyt ainakin kuukauden alkoivat.Siinä ei oikein yksi poutapäivä paljoa auta.Myös puille oli mennyt talvi aiheuttanut paljon vahinkoa,Näin ikävän näköistä jälkeä en ole aikaisemmin täällä pohjoisessa nähnyt


Kaunispään rinteessä näkyi vielä talven lunta ja viherrystä pikkuisen koivujen hiirenkorvissa.
Kaunista silti.


Tulomatkalla poikettiin Sodankylän vanhassa kirkossa ja hautausmaalla,jotka ovat yleensä minulle tärkeitä kohteita, tällä kertaa etsin Edla Maria Tanhuan hautaa ja löysinkin helposti.




















Moskun Mari oli kyseessä ja Sulo.

Kirkkokin oli avoinna ja kävin jo toisen kerran tässä vanhassa kirkossa.




Palattiin takaisin päin ja jäätiin pariksi yöksi Kuusamoon.Ihan kiva rivitalon pikku osake mutta harmi että nukutuksi ei saanut. Naapuri huoneiston porukat olivat kova äänistä lajia ja rauhoittuivat joskus aamulla lepäämään,silloin meikäläiset jo olivat lähdössä retkeilemään.
Ajettiin Juumaan ja katseltiin Karhunkierroksen alun kahta komeaa koskea.Niskakoskea ja Myllykoskea.Onneksi ei satanut koko aikaa.


Vettä riitti niin paljon että myllyn alimmat hirsikerrat olivat sen peitossa.Veden liike lattian alla tuntui pelottavana myllytuvassa.






Portaita ja paljon siitä ei minun polviparkani tykkää mutta siitä vaan menin.


                  Niskakoski

Seuraavana päivänä oli vuorossa Kiutaköngäs ja Oulangan luontotalo.





 Hienot punaiset rapautuvat dolomiitti kalliot joihin rauta antaa värin olivat yhtä komeat kuin ennenkin. Luonto talossa oli maittavaa porokeittoa,ja hieno näyttely.Pois lähtiessä huomasin vasta kysyä neidonkengästä jonka piti kukkia juuri tähän aikaan.
Opas kertoi että jossain olisi vielä ollut muutama kukka mutta en huomannut,vaikka tarkkaan koetin katsoa.Harmi etten kysynyt silloin kun oltiin menossa könkäälle,no näkemättä jäi neidonkenkä.

Maahinenhan siellä kuusen alla kurkitelee
Ties vaikka neidonkenkää piilotteli takanaan.
Tämä alue on jotenkin taian omainen.
Vanhat suuret puut ja kohiseva joki vieressä.
Ei mikään ihme että tunnelma on lumoava.
Kerran kävimme täällä ruska aikaan ilta alkoi jo hämärtyä
Luontokeskuksen väki sytytteli lyhtyjä polun varteen.
Hiljaista,lumoavaa.
Tykkään Kiutakönkäästä kokonaisuutena.
Yleensä Kuusamo on alkanut vaikuttaa minuun,
Ennen aina porhalsin ohi kohti Lappia.
Viikkokin täällä menisi
kaikkea uutta löytyisi.
Palaan vielä.







Näinhän se matkakin loppuu aikanaan ja Hiljainen kansa on aina katsottava kotiapäin palatessa.
Kylläpä heillä kaikilla oli niin hienot uudet vaatteet.




Tässä tuvassa oli todella upea keramiikka näyttely jos liikutte Suomussalmella päin ja todella hyvä keramiikka taide kiinnostaa kannattaa käydä.
Vuorossa enää kotiin paluu,no niin syksyksi on jo mökit varattu ja uudelleen tulemme Lappiin.



Sieltähän se koti jo näkyykin puitten takaa,kiitos jos jaksoit koko matkan olla mukana ja läksit vaikka noin  satoi.