Kohti Kilpisjärveä.

Aamulla suurin toivein suunnattiin Muoniota kohti ja sieltä naapurimaan puolelle.
Olin niin tottunut siihen että kyllä kaikki paikat mitä etsin löytyy,että oli melkoinen kolaus
kun Akamella jäi löytymättä.
Ajettiin Muodoslompoloon ja siitä kohti Kaaressuvantoa ja tie mistä olisi pitänyt kääntyä oikealle piiloutui silmiltäni enkä huomannut sitä.
Nyt jälkeen päin olen ajatellut että ei ollut jostain syystä tarkoituskaan löytyä.
Arvatkaa jututinko itseäni äänettömästi kun pysähdyimme parkkipaikalle ja siellä luki Kätkäsuvannon luonnonpuisto,armottoman paljon ohi paikasta minne kuvittelin noin vain meneväni.
Näin sitä joutuu tunnustamaan että kaikki ei aina suju niinkuin itse luulee.

Täytyi tunnustaa nolo moka ja jatkaa matkaa eteenpäin,Kyllä naapurimaan puolella on tauhallista ja hiljaista.Liikenne vähäistä ja asuntoja harvassa.Muutama pikkukylä ohitettiin.

Eikä aikaakaan kun jo tultiin takaisin kotimaan kamaralle

Karesuandon kirkko vielä Ruotsin puolella ollaan.Matka kuitenkin jatkui Kilpisjärveä kohti
.
Ensimmäinen kohde oli Järämä.Noin 16  km Kilpisjärvelle päin Kaaresuannolta.Tämä Strumbock-Stellung asema on rakennettu saksalaisten puolustus linjaksi v.1942-1944. Asemaa rakensi noin 2000-3500 miestä,mukana oli Työorganisaatio Todin Skandinaavian osaston Einsatzgruppen Wiking yksikkö,ja muumuassa 750 puolalaista rakennusmiestä.Noin puolet työvoimasta oli pakkotyöhön määrättyjä Neuvostoliittolaisia sotavankeja.

                                                                             

 .Entistettyhän korsuja on mutta taidolla. Minua ihmetyttää kivi työskentely osattu on asia ja hyvin on säilyneet pitkät juoksuhaudat.Meistä kolmas Suomen armeijan tykistössä käyneenä luetteli meille "ummikoille"tietoja tykistä. kyllä paikalta löytyvät asian tuntevat opasteetkin. Olen kerran aikaisemmin käynyt täällä olin bussin mukana ja tarkempi tutustuminen ja kiertely jäi silloin kiireen jälkoihin.

Riekonmarjan ruska oli tosi kaunis jylhällä paikallaan, tapani mukaan mietin mitä kaikkea lienee seutu historiansa aikaan nähnytkään. Pieni raapaisu ajassa on tämäkin linnoitus.Mitä lie ajatelleet vangit jotka täällä karuissa olosuhteissa ovat työskenelleet.Onko kotiin jääneet olleet mielessä.

Markkinan kylässä ei auto seisahtunut vaikka vähän ehdottelin (käydään paluumatkalla) no silloin satoi ja käymättä jäi.

Iiton palsasuot sentään käytiin katsomassa,Aika moni palsoista alkoi hiljalleen sulaa ja lopuksi jää vai pieni lampare suolle.

Siinähän Alajärvi jo näkyykin ja laskeudutaan Suomen maanteitten korkeimmalta kohdalta Muotkantakkasta Kilpisjärveä kohti.

Vuokramökkimme löytyi ja saimme ikkunasta ihailla komeaa maisemaa.

Seuraavana päivänä olikin ohjelmassa käynti Norjan puolella ja tietenkin Saana ja Mallan luonnonpuistoon tutustuminen.

Porukkamme meni kuntonsa mukaan kuka Saanalle ja me kaksikko Siilasjärven rantaa ihailemaan.

Norjalainen tietyömaa olikin oma lukunsa.Kun ensin oli odotettu melkein puoli tuntia niin kuvassa näkyvä auto toi autoletkan perässään. Kurvasi meidän eteen ja sitä seuraten mentiin noin 7 km.           

Masiiviset kallion tai pikemminkin vuoren kupeet oli räjäytetty ja uutta asfalttia tehty ja välillä oli tekemättäkin.Siinä johtoautoa seuraten pujoteltiin työkoneitten välissä pikkuisen eri meininkiä kuin kotomaassa. Täällä ei voi kiertoteitä tekaista noin vaan.

Paluumatkalla Kilpisjärveltä satoi mutta Muoniossa sade oli jo lakannut ja minä taas naapurimaan puolelle, mutta ei se väkisin löydy mikä on piilossa,sinne jäi Akamella.                                             

Muodoslompolon kirkko.

Matkaa jatkettiin Pyhätunturille yö siellä ja sitten kotia kohti.

Voi että nyt jo kaipaan takaisin ja täytyisi jaksaa ensi kesää odotella.

Toivottavasti jaksoit lukea tuli kovin pitkä juttu mutta ajattelin kaiken mahduttaa tähän.

Minä vaan viivyn kesän muistoissa kun tuuli ulvoo nurkissa ja lunta sataa,sulaen välillä.

Ruskan värejä Lapissa.

Sunnuntai aamuna heti viiden jälkeen auton keula suuntasi kohti pohjoista.Tällä kertaa normaalin kaksikkomme nimen voisi muuttaa kolmikoksi .
Joka tapauksessa matka oli alkanut tarkoitus oli tutustuttaa vähemmän pohjoisessa reissannutta osapuolta komeampiin paikkoihin Lapissa.
Ensimmäinen kohde oli Ukonjärvi,matkaa sinne kertyi varmaankin yli 700 kilometriä.
Kolme jos on ajotaitoista niin matka ei tunnu raskaalle vaan taittuu nopeaan.
Ranuan ja Rovaniemen jälkeen tauko ja makoisaa ruokaa massuun.

Taas taipaleelle ja kohti Sodankylää ohi Saariselaän ja Ivalon Ukonjärvelle.

Vähän haikeana katselin kaukaa häämöttäviä Sompion tuntureita ne kutsuivat minua,mutta ohi vaan viiletettiin.

Ukonjärven lomakylästä olimme varanneet mökin pariksi yöksi,mukava mökki Kierreltiin katselemassa ja löytyi myös mökki jossa oltiin oltu joskus parikymmentä vuotta sitten.            

Kova tuuli työnsi vettä laiturille ja ajoi meidät sisälle odottamaan aamua ja uusia seikkailuja.

Aamulla kiivettiin ensimmäiseksi Karhunpesäkivelle,mitä tietenkään minun ei olisi pitänyt tehdä jalat kipeytyivät ,heikko kunto se vaan noin ilmeilee ei ole tottumusta portaisiin.

Jatkettiin Inariin ja siellä odoteltiin Inarin järven risteilyä.  Hyvin aika menee kauppoihin tutustuen.

Inarin Hopeassahan on pakko käydä siellä on todella persoonallisia koruja nytkin lähti jokaiselle mukaan jotain kivaa.

Mukavan tasaista kulkua Inari 3:lla 

Mutta harmillista oli että ei pystytty rantautumaan Ukonkivelle kovan aallokon takia. 

Inarin kirkon tornin huipun taustana Otsamo tunturi.

Hautuumaasaari jonne vainajat ennen haudattiin pedoilta turvaan.

Rannat ovat jylhät ja monin paikoin kallioiset,mutta upeat ruskan väreissään.

Karun kauniit ja kivikkoiset rannat ja tuhannet saaret komea on Saamenmeri.

Uusi muitomerkki kullankaivajien palstalla Petronellankin laatta oli jalustassa.

Saamelaisten kulttuurikeskus Sajos

Mielikköjärven lintutorni iltavalossa.Nähtiin hanhiaura matkalla etelään.Kyllä ne kuvassa on kun pikkuisen suurentaa......nyt unille mökkiin.

Aamulla matka jatkui Äkäslompoloon aina sinne on päästävä joka syksy uudelleen ei maha mittään.

Täytyihän se Kaunipään huppu käydä katsastamassa ohi ajettaessa.

Tuntureihin rakennetaan jotenkin Kaunispään etelä rinne ei enää näytä entiselle,komeita kelomökkejä täynnä ja mitä lie kaivaneet ihan laellakin saa nähdä mitä sinne tulee.

Äkäslompolo löytyi tutulta paikaltaan ja asumuskin löytyi pariksi yöksi.

Illalla tietenkin Pakasaivolle perinteitä täytyy kunnioittaa.

Eikös vaan olekkin ihanan hämärää?

Nyt taitaa mennä toiston puolelle,siispä pidän tauon ja jatkan osassa kaksi.

Elokuun kivisiä tarinoita 1.

Kaksi kiviretkeä samalle kuukaudelle, onko se liikaa? Ei, jos ne ovat aivan eripuolilla Suomea.
Tarkennuksena asiaan kuulun kivikerhoon, jossa kivistä tehdään kaikkea kivaa.
Ne, jotka osaa tekee oikein hienoja juttuja ja minä, joka opettelen niin no, opettelen.
Hauskinta on kivien etsiminen ja keräily. Kokee joskus aidon löytäjän ilon.
Niimpä me kaksitoista henkilöä suunnattiin eräänä elokuisena aamuna Kemin jalokivi galleriaan.

Oi, että kaikkea ihanuutta mitä siellä näkikään! Sää tosin oli pakahduttavan helteinen, kivaa niin kauan, kun istui ilmastoidussa autossa.

Ametistisikerö ja iso. Sitten sitä Jaspisbreksiaa, mitä oltiin menossa etsimään.

Matka jatkui eteenpäin ajeltiin pitkin Kemijoki vartta kohti yöpymispaikkaa Peuran kylässä, Tervolassa.

Todella viehättävä entistetty maalaistalo, ja osalle rantamökki Kemijoki varresta.

Rantasaunaa ja kaikkea ihanuutta, mutta kylläpä tämä retkeilijä oli niin nuupahtanut, että sänky ja suihku kutsuivat enemmän puoleensa kuin saunominen ja uinti.

Kemijokea Ossauskosken voimalaitoksen alapuolella.

Ihana makkari, eikö vaan? Hyvät unet siellä sai. Pihassa oli myös savusauna ja kylpytynnyri, että vaikka mitä voisi tilailla. Suosittelen kaikille matkailijoille!

Toki oltiin jo käyty kivipaikassakin, mukaan lähti kromimarmoria ja "jotain kiveä", kaikkea en kyllä tunne.
Aamulla virkeänä jatkettiin matkaa Kalkkimaan kaivokselle, johon tutustuttiin oikein oppaan johdolla. Täältä lähtee kalkkia melkein mihin vaan tarkoitukseen puutarhan ja pellon lannoituksesta eläinten rehuihin.

Jaspisjuoni kalliossa, nakuteltavaa niille, joilla kunnon työkalut oli. Reilua porukkaa, kun mekin joilla ei ollut hakkua kiilaa tai poraa, saatiin palaset omaksi.

Täältä kaivoksen nurkalta lähdettiin ajelemaan kohti Rautuvaaraa ja Hannukaisen Laurinojaa.

Laurinojalla äkeä maan omistaja pyyhälsi paikalle, vaikka luvat siellä käyntiin oli kysytty, mutta kuulema vääriltä henkilöiltä, Ei valtauksen haltija kuulema voi luvata mitään. Ihmeteltiin tovi ja, kun kaikki olivat koossa jatkettiin matkaa ja valtavat kasat jäivät omistajalleen.....

Luulempa, että ei henkilöautoon mahdu kovin monta kiveä näin valtavista kasoista.

Porot kuljeskelivat alhaalla, siis vähintään tunturin kokoisiahan nämä läjät olivat, katsokaa vasemmalle jos ajatte Kolarista Äkäslompoloon, Hannukaisen jälkeen ne ovat. Tieltä ei tosin tajua miten valtava alue on.

Ai niin, käytiin me naapurimaassakin valtiovierailu ihan huvin vuoksi.

Seuraavaan yöpaikkaan Leville saavuttiin hyvissä ajoin, ja ihan kiva oli paikka, siis kaksi ylintä kerrosta alppitalosta seittemän makkarin huoneisto. Hyvin mahduttiin koko porukka sinne.

Saunan jälkeen oli parvekkeelta mukavaa seurata paikallista kesän viettoa!!! Nopsaan levolle, aamulla oli aikainen lähtö Hanhimaassa olevaan Loma-Harjulaan, mistä oli tilattu venekyyti seuraavaan kivipaikkaan. Vuossavaaraan, olikohan joen nimi Lismajoki, ainakin tuo minun karttakirja sellaista tietoa antaa... Nyt tuli jänöpupu pöksyyn, ja en uskaltanut lähteä vene matkalle, kun oli muka vaikea kohde. No jaa, kaikki sanoivat ettei ollut vaikea, olisin kuulema päässyt sinne, no näkemättä jäi, ei maha mittään. Kapsajoelle suunnattiin seuraavaksi, se on minulle tuttupaikka, pari kertaa olen aiemmin käynyt. Mutta nyt vasta sen oikean rakkapaikan löysin ja vielä ihan itse. Hyvä minä!

Kerta kaikkiaan mukava päivä vaikka Vuossavaarassa jäikin käymättä.Seuraavana aamuna taas tielle. Kohteena Kumputunturin seutu.Siellähän tunturi jo näkyykin.

Karttaakin täytyy jo tutkia navigaattoreitten lisäsi.Kun oli ajettu tarpeeksi löytyi hieno kivi ihan vaan tien penkalta mutta oli mokoma liian iso mukaan otettavaksi.sai jäädä kotiseudulleen.

Päivä oli sitten pulkassa kivien suhteen ja kotimatka alkoi,pitkä sellainen mutta ei haittaa olen tottunut istumaan autossa pitkiäkin matkoja.Mukavia kivimuistoja tältä retkeltä.

Katselin kiviä jotka makasivat paikallaan

eivät hakanneet rummun tahdissa,

ne olivat vihreitten sammalkuvioden koristamia,

luonnollista taidetta.

Kivissä on kartta.

Korppi laskeutuu kuivuneen puun latvaan

näyttää minulle maata,

maassa on käyrä poron luu,

minulle tärkeä,

mutta minulla ei ole lupaa koskea siihen.

Korppi osoitti luuta minulle.

Kivissä on kartta.

Seison tunturin huipulla,

katselin kivien peittämää maastoa,

maailmasi on kaunis.

Runo Tuomo Kesäläisen kirjasta Kivissä on kartta