Lintukuiskaaja

Monta vuotta on mennyt siitä kun kävin Pyhätunturin Tiaislaavulla,Vauhdin nyt jo hiljetessä olen miettinyt jaksaisko sinne vielä uudelleen,ja kas jaksoinhan vielä.kaikki haaveet on luotu toteutettaviksi

Aamun sumu leijui vielä Noitatunturin yllä ja suollehhan se nytkin on matka ihanaa.

Olisiko porokämppän vai savottamiesten kämpän rauniot,suon laidassa maatumassa.
Porukkaa oli paljon liikkeellä kai nyt oli se suosituin ruska viikko kaunis sää ainakin auttoi asiaa.

Siinähän Tiaislaavu onkin ja uusittuna oikein hienoksi,kotakeittiö ja betoni alusta sille,kuva oli nyt vaan pikkuinen pakko ottaa takaseinästä,en halunnut kaikilta laavulla istujilta kysyä lupaa kuvien julkaisuun.Jatkoimme "suolenkille" elikkä Tunturiaavalle ja lintutornille.

"Siellä missä aukee aapa ajaton ,siellä missä puhuu pohjoinen,siellä missä raukee raito rajaton siellä harvoin kohtaa ihmisen.."   Ei se nyt oikein pitänyt paikkaansa mutta väliäkö sillä.
Ihmisen kohtaaminen on jo pakollinen ilmiö ruska aikaan Lapissa.

Aurinko alkoin kullata Noitatunturin harteita,mutta suolla ei ollut sitä ihan upeinta väriään.

Palasimme Tiaislaavulle jonne porukkaa oli tullut paljon lisää,tiaisia ei näkynyt mutta kolme kuukkelia,hypähteli männyissä odotellen ruokaa.Kaivelin taskujani (sillä eväinämme oli vaan mehua ja omenia) ja siellähän se juustosämpylän pala olikin.Ihan vartta vasten kuukkeleille jemmattuna.
Murentelin sen kämmenelleni ja osa putosi maahankin,jo vain, kuukkelit kiinostuivat kurkistellen oksilta mitähän tuokin puuhailee.
Aloin hiljakseen jutella lähimmälle; "Tule tule en minä tie sinulle mittää on hyvvee sämpylöö tule ottamaan" Ihme ja kumma lapin sielunlintu ymmärsi savon murretta hypähti ensin arkana sieppaamaan yhden murun ja palasi kohta takaisin uutta hakemaan.Jatkoin höpötystäni kuukkeleille ja pian ne olivat jokainen käyneet omat murusensa hakemassa.Rohkein katseli niin syvämmeen käyvästi silmiini.

Olin niin uppoutunut omaan keskusteluuni lintujen kanssa,että en tajunnut yleisöäni,porukka katseli meitä!!!Hupsista !! Ohoh....No sitten vieressäni istunut rouvas henkilö yritti samaa pannukakkua tarjosi mutta kuukkelitpa lensivät pois.Ihmettelin suuresti ja rouva oli ihan loukaantuneen oloinen että kun ei hänen tarjous kelvannut.Sanoi että menkää sitten kun ei hyvä pannukakku kelpaa.

Voi olla teille pohjoisen asukkaille arkipäivää mutta minulle oli tuo sielunlinnun jälleen näkeminen käden ulottuvilla oli unohtumaton kokemus.Upea tunne kun villi lintu luotaa niin ihmiseen että uskaltaa tulla kädelle istumaan.
Jäi hieno muisto .

Suunnattiin takaisin kohti Porolaavua mutta täys miehitys oli jo sielläkin että vaihtoehdot jäivät vähiin palasimme majapaikkaamme.Minä onnesta mykkyrällä kuukkeli kokemuksen jälkeen.