Hitaasti mutta varmasti

 Kylläpä om vettä virrannut meidän kylän pikku joessa tosi paljon 

siitä kun viimeksi mitään kirjoitin.

Tuokin korona tuli ja sotki hyvin menneen maailmani.

Ei sentään että siihen olisin sairastunut mutta kaikki hauskat retket saivat jäädä.

Täällä voi vielä käydä ilmojen valtiaita katsomassa ei ole porukkaa,no huvi se on pienikin .

Ruskaretkelle toki uskaltauduin en yleensäkkään ruuhka paikkoihin mene.

Hiljaiselta näyttää siellä missä liikuttiin,mutta maisemat on tutut ja kauniit.

Semmoista pohjoisessa.

Pienin matkalainen kysyi että Miksi puissa on laastarit?

Meni ihan vähän aikaa ennenkuin tajuttiin 

että mitä!!

Rajavyöhykkeen merkit ne on

Laastereille ne näyttikin kun oikein katsoi.

Kyllä lapsen kanssa tulee huomanneeksi monta asiaa 

aivan toisin.

Syrjä seuduilla liikuttiin

sehän on kaikkein parhainta

Näki monta eläintä ja lintuja

riekkoparvenkin mikä on

ollut harvinaista.

Kuukkelit myös kävivät tervehtimässä.

Samoin kärppä juoksi polulla vastaan ja jos nuorimmainen ei olisi sanonut Ovava ties miten lähelle olisi tullutkaan.

Tämä tapahtui Mielikköjärven lintutornilla.

Sitten tämän viereisen kuvan juttu

Yht äkkiä alkoi kuulua tieltä ihmeellistä ääntä kahinaa,kohinaa

kuhinaa

Näkyviin  tulee rekikoiria

pari kymmentä

Siis iso valjakko joka veti perässään mönkijää

ja kahta ihmistä.

Katsoin ehkä lähinnä suu auki

eipä juolahtanutkaan mieleen ottaa kuvaa.

Tämmöistä nähtiin 

oli hauskaa tosin pitkät

ajomatkat eivät innostaneet nuorimmaista

Joko kohta ollaan perillä 

kysymyksen kuuli aika usein.

Tällä kertaa näin

jos ensikerralla enemmän .Paljon muutoksia on elämässä tapahtunut voisi niistäkin kertoa.

Jotain uutta etsimässä.

Ajaessamme Raja Joosepin tullia kohti kännykkäni toivotti ystävällisesti Hyvää Venäjän matkaa Dnan asiakas.Sentään ei ollut viisumit ja passit mukana joten kurvasimme RajaJoosepin kentälle.

Muutama vuosi oli viime käynnistä vierähtänyt,ja mukana oli toinen kaksikko joka ei ollut käynyt siellä,siispä näin kauniina päivänä sinne.

Joosepin ja Tildan mökin ovi oli kutsuvasti raollaan, savu vain piisistä puutui,että olisi voinut kuvitella heidän pistäytyneen jonnekin muihin pihan rakennuksiin.

Vinttikaivokin oli korjattu oikein mukavaa nähdä se kuosissaan navetan nurkalla.

Saunan seinustalla oli mukavaa istua auringon paistaessa lämpimästi.Takana auringon ruskeaksi paahtama seinä.Taivas oli niin sininen ihan silmiä häikäisevä.

Pois oli vaan lähdettävä osalla oli jo pikkuisen kiirekkin,mutta me seikkailija kaksikko jäätiin taas koukkuun kun tien viitassa luki Nangujärvi.

Siinä uusi etsintä kohde olikin siis sinnepäin auton keula.

No niin ja ihan uutta ja outoa tietä edessä,ja heti kun pysähtyi kuvaamaan niin auto edessä tai takana liikennettä oli alkumatkasta.

Siinähän se Nangujärvi on kauniin sinisenä,ja aika monine saarineen.Oli sentää hienoa nähdä se.

Päätettiin ajaa vielä eteen päin,ja autoilijat vähentyivät rantaan näytti johtavan useita teitä olisiko mökkejä ja Villin Pohjolan kämppäkin siellä oli.Osa liikkujista varmaan kalastajia tai metsästäjiä.

Alkoi jo olla rauhallisempaa,pikku lampia ja puroja mutta tie jatkui hyvä kuntoisena ties minne.

Oikeastaan minut tänne liki Tsarmitunturin erämaata ajoi jälleen kerran kirjanen jonka nimi oli Sodan Piikkilangat.Siinä kerrottiin saksalaisten vankileireistä joita oli täällä Nangujärvellä ollut useampikin.

Tietysti nyt kävi niinkuin Akamellan etsinnässä ensimmäisellä kerralla ei löydetty,mutta annas olla kun talven etsin ja katselen eiköhän seuraavalla kerralla ole parempi tuuri.

Onkohan nämä sodan aikaisia vai muuten vaan kairaan eksynyttä romua.

Todella mielelläni ottaisin vastaan asiasta paremmin tietävien vinkkejä,esim.vankileirin paikasta. 

Kaunis järvi ja varmaan kalaisakin,ainakin rannalla oli veneitä.

Ei täällä pitäisi ihan inspiraatiolla kulkea jotain tieto pohjaakin tarvitaan tietysti löytyy erämaata ja kauniita maisemia se kai oli nyt tarkoituskin,ohi ajaessa vaan kurvattiin.Toinen autokunta oli kokeillut soittaa ja viestejä laittaa mutta eihän me vastattu (ei kenttää) Olivat jo luulleet meidän eksyneen no jaa ei kai sitä selvältä tieltä voi eksyä.Kaikkea sitä kuuleekin.

On ne vaan omalla laillaan metkoja nämä meidän reissut,ei tykätä turisti kohteista enää ollenkaan.Vuosien saatossa niihin kyllästyy ja alkaa etsiä ihan jotain muuta.Hiljaisuus ja rauha ainakin löytyy kun vaan uskaltaa poiketa valtateiltä,ja antaa aikaa itselleen.
Kyllähän me tapahtumissakin käytiin vastapainoksi rauhalle ja hiljaisuudelle.
Lännenratsastus tapahtuma oli minulle uutta ja istuin ihan hipihiljaa katsoen miten uljaat hevoset tottelevat ihmistä.

Palkintojakin saivat joka sarjassa,rehu säkkejä hevosille,mielestäni hyvä palkinto.Tietysti myös ruusukkeet ja ilo voitosta ratsastajalle.

Tietenkin perinteinen konsertti tällä kertaa kauniissa Revontuli kappelissa,laulajana Petri Laaksonen.

Erittäin upea konsertti,hänellä on kauniita lauluja joutuu ihan pyyhkimään silmiään.Siitä kun ollen kuunnellut Petri Laaksosta (täällä Lapissa tietenkin) on jo useampi vuosi aikaa.

Muutama vinkki reissaajille,tässä hyvä ruokapaikka.Laanilan kievari.
















Ja Elämänluukku vanha savottakämppä kahvia ja pikkusuolaista.Kannattaa käydä ainakin katsomassa.

Jo vain taitaa olla yhden syksyn osalta kirjoitettu,matka oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa.Monta mutkaa jäi vielä kertomatta kymmenessä päivässä ehtii paljon pari viikkoa olisi semmoinen sopiva aika sillä monen monta kohdetta joutui vain haikeus silmissään ohittamaan.
Revontulineen iltaisin,ja päivällä kulkien kauniissa syys säässä oli hauska,löytää uutta ja ihailla ennen nähtyä.
Seuraavaa syksyä odottelemaan jääden.
.

Raja Joosepin kenttällä

Muutama syksy sitten ajelimme itärajaa kohti Ivalosta.
Kauniita maisemia, ja erämainen Lutto virtaili vieressä. Meillä oli suunnitelmana käydä Raja-Joosepin kentällä, joka oli vapautunut rajavyöhyke alueesta. Ennen täytyi pyytää rajamiehiltä lupa ja taisipa olla vielä että, he olivat mukana.
Nyt asiaa on helpotettu ja vyöhyke aluetta siirretty Joosepin kentän verran, siellä voi
käydä ihan oma alotteisesti.
Siispä sinne tutustumaan vanhaan asuntoon, missä Jooseppi ja Tilda elelivät.
Samalla kentällä on myös raakun pyytäjän Huhti Heikin talvi mökki.
Heikki rakensi mökkinsä v.1925 Väärtinsä Joosepin kenttään. Heikki oli siitä erikoinen, että hänelle tuli "aviisi", Jooseppi ei mokomaa edes vilkaissutkaan sanoi vaan, että kaikenlaisa turhuuksia painetaan.
Hänelle riitti allakka ikkunan karmilaudalla siitä näki taivaan merkit.
Ylä ja alakuun ajan, jotta tiesi kaataa tarvispuunsa ja raivata niittynsä oikeaan aikaan.

Lutto joki

Parkkipaikalta on noin puolen kilometrin kävelymatka Raja Joosepin kentälle

Opaste taulusta voi tutustua asiaan lähemmin, tosin olin jo lukenut kirjoista Joosepista ja hänen elämästään

Tietysti mökkien paikat ja selostus kaikesta mitä näkee kiinnostaa aina...

Mökki on rakennettu puoliksi maan sisään, varmaan lämpimyyden takia, edessä näkyy pikkuinen saari, josta tehtiin heinää lehmille, joita Tilda hoiti, hänellä oli myös kissoja mikä ei pohjoisessa ollut kovin yleinen eläin. Oli heillä Jallu sonnikin, josta oli ajan tavan mukaan tehty ajokas, sillä siirrettiin heinää niittysuovista ja ajettiin polttopuita. Jallu sonni oli sukunsa tapaan hitahinen. Mutta, kun se suuttui pani se hyrskyn myrskyn. Silloin huvittunut Tilta näki kun, Luton törmällä iski kaksi kovaa yhteen meidän Jallu ja Jooseppi.                    

 Keskellä leivinuuni ns."kesäuuni" siihen Jooseppi oli ottanut mallia koltilta uunissa leivottiin ruisleipää ja paistuipa siinä vaikka nisukin. Sauna ja oikealla ylempänä Huhti Heikin mökki.                                                                                                  

Takana näkyy raja ja tolpassa kamera. Ei sieltä niin vain luikita ei kenenkään maalle, voivat hakea pois.....

Navetta, lato ja lampola vinttikaivon vintti oli kaatunut, täytyy varmaan uusia?

Aitta oli uusi, mutta esimerkiksi ovissa lukot ovat puisia, tehty ilmeisesti vanhan mallin mukaan.

Navetan muuripadan vedelle oli hyvä ratkaisu, kaatoi vaan kaivolla vettä kouruun ja silloin pata täyttyi.

Kotonani oli vanhassa navetassa saman tyyppinen, mutta hieman uudempi versio, käsipumpulla pumpattiin pataan ja luukun avaamalla sai veden suoraan lehmien eteen kouruun.                                                     

Hyvä, että nämä rakennukset on korjattu alkuperäiseen asuun, kiitos jälleen kerran Museovirastolle, voi katsella ja miettiä millaista olisi asua täällä talvella, kesähän on suorastaan ihanaa aikaa tälläisessa paikassa.

Joku taitaja on tehnyt Joosepin mökkiin hienon lohen, jossa on mökin kuva.

Navetan päädyn taidokas laudoitus ja luukun saranat.

Joosepin ja Tildan mökki on sisältä tosi pieni, jos vertaa sitä eilen katsomaani Suomen kauneimmat kodit    ohjelmaan, oli kolme kerrosta ja oikein hissikin ja neliöitä yli 300, niimpä, ihmisten tarpeet ovat suurentuneet..

Pöydän paikka oli silti kodikkaasti joelle päin antavan ikkunan edessä

Oven päällä on Raja Joosepin poromerkki. "Oikia alla hanka,vasen poikki ja kahiste halaki".

Ei Joosepista tullut suurta poromiestä, luku taisi olla alle sadan, mutta sellainen karjahan juoksee jo "kahen puolen puuta". Eikä Jooseppi opetellut koskaan porolla ajamaan, katsoi olevansa siihen liian vanha, jo    viisikymppinen.                                                                                                                                      

Huhti Heikin mökkiä voi varmaan käyttää "päivätupana", kamina ja tiiliseinä tuskin ovat entiseltä ajalta.

Kaunis päivä ja kaunis kenttä mökkeineen jäi odottamaan uusia vierailijoita.

Jotenkin jäi mieleeni Josef Sallilan eli Raja-Joosepin ja Tildan tarina..Tildan hautapaikkaahan ei tiedetä, mutta hänelle on pystytetty muistolaatta Ivalon hautausmaalle, päätimme siis etsiä Joosepin hautaa. Raja Jooseppi sai myöhemmin haudalleen kiven, mistä hän ei ehkä olisi ollut mielissään, tunsihan Jooseppi  vanhan yläsatakuntalaisen sananlaskun "Mitä suurempi kivi, sen suurempi rosvo".  Tässä hänen viimeinen leposijansa.              .                              .