Matkoja Lemmenjoelle ja lähistölle.

Ensimmäinen kerta Lemmellä oli ainut kertainen kokemus, oli toukokuu ja lunta vielä tuntureilla.
Turisteja ei missään ja suurin osa matkailupaikoista kiinni, oli kuulema heidän lomakuukautensa..
Päädyimme Ahkun tuvalle ja heillä oli ihana lämpöinen mökki valmiina.
Lemmenjoen tie, joka lähtee Pokka Inari tiestä, on kokemus sinällään sitä mutkien ja mäkien määrää.
Kun tulee viimeisten mäkien päälle näkyykin suoraan edessä komea tunturi Joenkielinen.

Nämä kuvat on otettu jokin aikaa sitten silloin, ei ollut vielä vessaa vaan oikea huussi, no sähkö sentää oli.

Mökin ikkunasta näkyi piharakennus ja katolla lihan kuivatus häkki, takana virtasi Lemmenjoki.                  

Tai taitaa pareminkin olla Njurkalahtea, Mustanlinnunlahtea siis. Kevät ei täällä ollut alkanut muuten kuin, että lumi oli sulanut osittain. Ytyköitäkään ei näkynyt ainuttakaan.                                                                             

                                    

                                   

Seuraavana päivänä lähdimme käymään Muurahaislammella 

Lunta vielä Joenkielisen rinteillä, onneksi sää ei ollut liian viileä, kun oli pukeutunut lämpimästi.

Komea nuotio paikka ei ihme että tänne on palannut toisenkin kerran.

Polun varrelta, Lemmenjoen takana näkyy Pororuhtinas Kaapin Jounin kenttä.

Seuraavalla kerralla tutustuttiin itse jokeen veneretkellä, josta jäimme päiväksi Ravadakselle.

Lähtö valmisteluja Njurkalahdessa. Suurin osa lähtijöistä oli kullankaivajia.

Joki polveilee ja kiemurtelee kapeikoissa ja koskipaikoissa, joissa vähän veden aikaan joutuu kävelemään 

Ravadasjärvi autiotuvan laiturilta päin nähtynä, sadepilvet roikkuvat Morgam-Viibusten päällä.

Itse Ravadasköngäs on komea ja polkua autiotuvalle hauskaa kulkea.

Ravadasjoki on uuratanut itselleen syvän uoman kallioon.

Mitä ylemmäs kapusi sitä komeammat oli maisemat. Tuntureitten paljaat laet molemmin puolin jokea.

Ravadas järven autiotupa ja olikohan siinä myös varauspuoli??? Laiturilta pääsee veneen kyytiin.

Merkiksi riittää, että seisoo laiturilla, kun vene tulee niin pääsee kyytiin.

Seuraava veneretki olikin muutaman kesän jälkeen, tällä kertaa koko joen mitalla Kultahaminaan asti.

Kullankaivajat rinkkoineen ja isoine kantamuksineen jäivät veneestä Kultahaminassa. Harmikseni vene

lähtikin heti takaisin ja tutustuminen jäi vähiin. Jos olisi ollut edes puoli tuntia aikaa maissa käymiseen, 

mutta ei ollut. Muut saivat lähteä hengenahdistuksen mäkeä ylös tuntureille ja kuruihin....

Siinä Nuoli-vene kiitää Härkäkoskessa Jomppasen Veikon taidolla ajamana. Me kyytiläiset kävellään rantaa pitkin.

Lähtö Ravadaksen laiturista.

Joku kullankaivajista veneessä sanoi "Aina se tuo sateenkaari on tuossa samalla paikalla sen päässä varmaan on kultaa."  Johon toinen vastasi: "Annetaan olla vaan, jää nuoremmillekkin jotain löydettävää"

Ravadas joki laskee Lemmenjokeen.

Oikein komea eväitten syönti paikka .

Pieni punainen mökki tällä kertaa oli yöpaikkamme. Nyt näyttäisi, että mökkeihin on lisätty jotain, katselin niitä toisin vain ulkoapäin, kokoa on tullut ainakin lisää.

Ruskaretkellämme olimme Palttojen mökillä.

Honkapirtti oli todella rauhallisella paikalla, ikkunasta voi katsella Lemmenjoen liikennettä, kun vuoroveneet menivät ja tulivat. Kävimme itsekin soutelemassa joella, aika matalaa oli paikka paikoin.

Rantasaunassa oli todella makoisat löylyt ja uimaan voi mennä, jos ei pelännyt viileää jokivettä.

Iltanuotiolla Lemmenjoen rannassa.

Tietysti täytyi käydä Muurahaislammella, mutta kylmä viima esti pitemmän viipymisen.

Lemmenjoki  Lemmenliekin mökeiltä päin nähtynä.

Taidampa välillä julkaista tämän ja jättää jatko osan toiseen kertaan.

Ystävänpäivänä

Tämä minun plokini on edistynyt tosi hitaasti niimpä lähetän väliaikais tervehdyksen lukijoilleni.
Oikein hyvää ystävänpäivää kaikkille.
Tulppaani kevään ensi airut tuokoon iloa ja valoa vielä niin harmaisiin päiviin,

Luen teidän muitten kirjoituksia kun oma tarina odottaa jatkoa......

Sotajoella

Syksyllä 2010 kävimme Sotajoella, olin käynyt siellä aikaisemminkin, mutta joki kutsui saapumaan uudelleen.
Varustautuneena puolukka kipoin lähdettiin matkaan. Saariselkä on oiva majapaikka, jos haluaa liikkua
kultamailla. Koskaan en ole uskaltautunut jututtamaan ketään kullankaivajaa.
Ties millaisen vastaan oton saisi?? Olen vaan kuullut niin paljon kertomuksia, että he eivät turisteista tykkää,
näinköhän olis? No, annan heille rauhan ja pikkuisen kierrän kauempaa.
Kauniina ruskapäivänä ajettiin ensin Kultakioskille.

Normaalia tuuriamme; kioski oli jo laitettu talviunille, olisi ollut mukavaa käydä sisällä. Ties mitä olisi löytynyt.

Paljon " tienviittoja" ja postilaatikoita, elikkä porukkaa varmaan on möyrimään purojen varsia ja penkkoja.
Peltipailakat viettävät kesäänsä männikössä.
Tietysti tästä pääsee myös Kultalaan, mutta olen kuunnellut kehoani ja se sanoo, että "elä sentään sinne mene, olisi jaksettava myös tulla takaisinkin.."..Voi kun olisi joitakin vuosia nuorempi!!

Jokin matkaa ajeltuamme tuleekin Palsin tienristeys, siellä näyttäisi Souvareittenkin kultapalsta olleen.
Näkyypä LKL eli Lapin kullankaivajien liitonkin valtaus siellä olevan. No, punaisen auton keula on jo meidän menosuuntaamme, ja Palsi jää odottamaan josko vielä joskus.......

Auto parkkiin ja kävelemään eikä aikaakaan, kun Pahaojan kämpän katto jo näkyykin.
Jälleen kerran ollaan ainoat kävijät, on ihan hiljaista kai kaikki ovat jatkaneet Kultalaan, koska parkkipaikalla  autoja oli useita.

Tie on hienosti pengerretty rinteeseen, alas joki uomaan on melkoinen pudotus.

Pahaojan kämppä on hienosti kunnostettu, kattokin on melkein uusi. Vasemmalla on varaustuvan ja oikealla päivätuvan puoli.

Päivätupa ja piisikin on, puut senkun laittaa palamaan niin johan tarkenee jos on kylmempääkin tai haluaa laittaa sapuskaa.

Sauna nököttää vähän kämpän alapuolella. Vanhojen rakennusten kivijalkoja ja pohjia näkyy melkoinen rypäs, täällä on ollut rakennuksia aikanaan.
Joki varressa on höyrykoneen katos, se tuotiin 1827 luvulla tehostamaan kullankaivua, mutta ei käytetty kertaakaan.

 Yhtiö lopetti toimintansa ja rahaa ei ollut höyrykoneen pois kuljettamiseen, niimpä se sai jäädä ruostumaan jokivarteen.

Sotajoen ylitys käy kätevästi riippusiltaa pitkin, joki virtaa melkoisen voimakkaana alapuolella, hyvä kun uskaltaa alas katsoa.

Tästä katsellessa mieli palaa jo päästä vastarannan rinteelle. Komeat on maisemat!

No, niin nyt ollaan jo vastarannalla ja kämppä rakennus näkyy omalla paikallaan oikein somasti.
Mutta mutta niitä puolukoitakos sitä piti.....

Melkoinen rinne, olisiko alhaalla soliseva puro Pahaoja?? Tietäisikö joku kertoa??
Hyvä näin komealla paikalla on marjoja kerätä ainakin rauhallisempi, kun joskus vuosia aikaisemmin Luoston rinteeltä, sielläkin oli komeat maisemat jos välillä selkää oikoessa kauemmas katseli.
Muutama litra on kerätty joka syksy jos marjojen antaja on ollut suosiollinen.
No, minä olen sellainen marjastaja, että en kauaa samalla paikkaa viihdy, vaeltelen ja toisilla on astiat täynnä minä vaan harhailen, nauravat minulle.

Eihän näin kauniissa paikassa jaksa kauaa marjoja kerätä kävelin polkua Kultalaan päin ja kas, joku ystävällinen sielu oli laittanut mukavan istuin kiven polun varteen.
Istuskelin ja kuuntelin tuulta, ja kauempaa kuuluvaa kohinaa joella, ah autuutta! Tämä ja tällainen on minun Lappini, kaunis, kaukainen ja hiljainen.
Vieläkin tätä kirjoittaessani muistan tunnelman, hyvä että on muistot ja kuvat paikoista missä käymme.

Vaikka mitään ei näy eikä kuulu, mutta kas, savu nousee joki varresta, siis siellä on joku muukin ei olla yksin.
Olisiko kullanetsijöitä vai retkeilijä, elikkä turhakävelijä niinkuin mekin.

Hienot opasteet, ihan uudelle näyttää, tuosta voisi matkaa jatkaa, mutta meille oli tämä päivä täällä oikea elämys ja palaillaan yöpaikkaan, joka olikin oikea luksuskämppä Tunturihotelissa.
Oli varattu vaan tavallinen huone, mutta jonkin ihmeen päälekkäisbuukkauksen takia saatiin hieno sviitti erillinen makkari, sauna, pikku keittiö ja kaikki ja samaan yhden huoneen hintaan.

Oli hienoa saunan jälkeen mennä terasille vilvoittelemaan, edessä oli Lutonlatvojen uoma omassa kurussa.
Saariselän valot ja melu jäivät toiselle puolelle rakennusta. Voi kuvitella olevansa erämaassa ja silti vain askeleen päässä "sivistyksestä".

Saariselälle on siirretty aikanaan Karvaselässä ollut ns. kummituskämppä, vaan ei taida kummitus viihtyä näin vilkkaalla paikalla ainakaan ei istumaan tullut vaikka houkuttelin.....

Vaaleanpunaisen lippiksensä oli toki unohtanut hienon takan viereen, näyttäisi nyt jo tyttökummitukselle ei kai raavas mies laita noin söpöä lakkia päähänsä?
Kyllä on tainnut jäädä entisille seuduilleen kummitus.

Kyllä luulisi kelpaavan voisi ohi kulkevia lenkkeilijötä pelotella.

Entiseltä kullankaivuu ajalta rauniot,Täältä Joh. Albert Piponius löysi kultaa täältä kesällä 1871.

Pato Luton latvavesillä Saariselän kohdalla, varmaan kultakuumeen ajalta.
Mielenkiintoista kierrellä ja katsella kuvitella, miten silloiset löytäjät ovat olleet iloisia ja surullisia.
Kovaa se on ollut ja tulokset taitaa olla vaihtelevia ketä onnisti ketä taas ei.
Laanilasta pienen kävely matkan päässä on Prospektorin kaivoksen paikka, siellä on myös ollut kallio kultaa etsivien kaivos. Syvä kuilu ja isot jätekasat, kun ajattelee, että ei ollut nykyisiä koneita.

Nykyisin kaivoskuilun päällä on pikkuinen mökki ja sen sisällä luukut, josta kaivoksen äänet kuuluu. Ihan mukava paikka tutustua äänten perusteella millaista on ollut ennen kaivosmiehen arki.

Saa nähdä miten tämä video toimii, lataukseen meni ainakin aikaa, kerkesi puuhailla vaikka vallan mitä : )

Kutturan tien alkupäässä on "Kultareitti" ja heti alkuun Kaarle Kustaan kaivos.

Toisessa päässä on "Valkiakallio", elikkä kvartsi kallio jota ennen pitivät kullan merkkeinä.

Pitihän sieltä kantaa murikka kotiin on se kivi mokoma painavaa, kun sen autolle asti raahasi!
Kirjoittelin tässä epämääräisen sepustuksen kultamailta pikkuisen pintaa raapaisten.
Suosittelen kaikille, jotka ovat kiinnostuneita asiasta, että suunnatkaapa kesäretki katselemaan paikkoja.
Päivät kuluvat mukavasti ympäriinsä kierrellessä ja kai siitä jää muistojakin!
Lemmenjoki onkin sitten tarina erikseen.