Autiot talot osa 3

Tällä kertaa vuorossa on talo joka oli minulle lapsuudestani tuttu,nyt sitä ei enää ole.

Vain kasa lautoja ja muuta joka muodosti ennen talon 

Otin kuvan 1998 sen jälkeen on vuodet vierineet ja talo (tai mökki) niinkuin ennen sanottiin hävinnyt.

Tuossa vaiheessa oli rappion merkit jo näkyvissä,mutta vielä piharakennuksessa oli asukas.

Perhe joka tässä asui muutti luovutetusta Karjalasta (Valkeala)

tänne savon radan varteen,heillä oli pari lehmää ja pienet pellot mökin ympärillä.

Seuraavan kerran kun kuvasin paikalla oli näkymä surullinen-

Luulisi että mökki on palanut mutta ei aika vaan oli tehnyt tehtävänsä

Kuvat ovat v.2013.

   

 

  Kun tämän uuden kirjoitus aiheeni innoittamana kävin paikalla tuntui että noinko äkkiä luonto valtaa kaiken takaisin.Kaivo on ainoa joka näyttää säilyneen kuosissaan

Tietenkin puut ovat kasvaneet

ja heinikko valtaa koko paikan.

Haikeus täyttää mielen,

muistot ovat ainoat mitä jää jäljelle.

 

Piharakennus (entinen sauna ja navetta) on vielä pystyssä.

Ei ehkä kovin kauan mutta vielä kumminkin.

Entisellä pellolla kasvaa angevoa horsmaa ja nykyajan vitsausta jättiputkea.

Kotikuusi pitää piha aitaa pystyssä.

Portti on jo luovuttanut ja kaatunut.

Piharakennuksen pääty on vielä hyvän näköinen muuhun tuhoon verrattuna 

Tuossa oli sauna ja saunakamari jossa viimeiseksi on asuttu.

Näin muuttuu maailma ja me mukana.

Uusi harrastus Autio talot.

Tällä kertaa kerron maatalouden murroksesta,joka autioitti paljon maaseutua.

Nykyään pienviljelijä ei ole enää tarpeellinen.

Suuruuden ihannointi ja kolhoosimaisuus 

Raha raha raha se on tärkeintä ei elämän laatu.

Ennen neljän lehmän omistaminen oli suuri ilo ja tulo perheelle.

Isäntä kävi suomenhevosellaan talvella savotoilla.

Nykyään semmoiselle hymähdetään,en tiedä kuinka kauan niin menee.

No se siitä kuvausmatkoillani olen nähnyt monenlaista.

Liikuttavaakin,mutta kukapa siitä välittäisi 

nurmen alla nukkuvat entiset uurastajat.

Nykyihmiselle on yksi ja sama onko kyseessä kotitalo

ihmeen helppoa siitä on luopua ja myydä pois.

Missä ovat tunne siteet?

Onko nykyihminen niin kylmä ja tunteeton?

 Entinen kuka nyt noin kurjista oloista olisi lähtöisin ei ei.

Ikkunat katsovat kuin arkaillen pensaikon seasta,

Turhaan odottavat tulijaa.

Portaat ovat lahoneet kukaan ei enää korjaa niitä.

Kauan kylmillään olleet huoneet varistavat maalit lattialle.

Aika on pysähtynyt parhaiten säilyneessä huoneessa joka oli emännän ylpeys "sali"

minne vieraat vietiin kahviteltaviksi.

Mittaritaulusta ei enää katso kuin tyhjät kuopat sulakkeitten päikalla.

ovi on auki kuistille.

Pihalla ei enää ole navettaa se on purettu tai palanut.Kivijalka vain jäljellä.

Maitotonkat eivät ole enää omassa kopissaan ovi kellottaa nurmikon peittämänä.Lupiinit kukkivat.

Sauna on parhaiten säilyneen näköinen.

Puimuri ja muita vanhoja maatalouskoneita on kerätty kasaksi ilmeiseti odottavat romuautoa.

Takana niityn jäänteet koivikko on kasvanut siihen järven sinisilmä välkkyy puiden välistä.

Täytyy käyttää vanhaa sanontaa "niin muuttuu maailma Eskoseni"

Tällaista tällä kertaa

Sarja jatkuu........

Jotain uutta harrastusten puolella

Taitaa tämä minun plokkailu olla hitaan puoleista.
Mutta tuo korona pahus sotki suunnitelmat perustellisesti,ihan poskelleen
Siitä sain kimmokkeen uuteen harrastukseen
ei tule liikaa törmäiltyä ihmisiin ei tarvitse muistuttaa turvavälistä.
Netistä tutustuin sivustoon Autio Suomi,ja innostuin perusteellisesti
omanlaiseeni autiuteen.

Tästä se alkaa

Autio talo,hiljaista vain talitintti ilmoittaa että olen tullut hänen reviirilleen.
Kaunis lämmin aurinkoinen päivä,hyttyset pörräävät,syreeni tuoksuu samoin juhannusruusu.
Kukat ovat jääneet mutta asukkaat ovat poissa.

Sähköliesi kurkistaa eteisen ovelta tulijaa sammal kasvaa katolla ja koivun taimet.

Pihakeinu odottaa turhaan keinujaa missä kaikki ovat?

Piharakennus on sortunut onko tässäkin joskus ollut eläimiä ei voi tietää
Metsäkurjenpolvi kukkii tosi kauniisti koko piha alueella.

Ikkunat on peitetty mutta jokainen ovi on auki
kai kaikki on tarkastettu mitä voisi löytyä.

Eteisen kaapissa on purkkeja ja kattiloita,ihan kuin joku olisi vaan hetkeksi poistunut
ja palaisi kohta takaisin.Surullista.

Lippiksestä päätellen isäntää odotetaan kotiin mutta porras on sammaloitunut.
Ketään ei taida enää tulla.

Ikkunaverhon pitsit hapertuvat,kukaan ei enää korjaan neulalla ja langalla.

Ruusu kurkistelee ikkunasta mutta pöydän edessä ei istu enää ketään.

Muistuttaa jotenkin syntymäkotiani,sinne täytyy vielä tehdä kuvaus matka.

Jätän talon nukkummaan ruususen unta kauan ei kuitenkaan kestä kun kaikki lahoaa ja katoaa pois.

Luonto jää jäljelle ihmisen ikä on rajallinen.

Yritän nyt jatkaa tätä uutta sarjaani; Minun autio Suomeni,nähdään ystävät.

Kesän muistoja uutta kesää odotellessa muistellaan menneitä.

Taantuu vaan tämä kirjoittelu nyt olen jo menneessä kesässä.
Taisi tuo pitkä tauko olla liian pitkä.
Joka tapauksessa lähdin ajamaan Suomenlahden rannikko kaupunkiin,
oli tiedossa serkun muistotilaisuus.
Mutta sen jälkeen menin toisen serkkuni luo yö kylään.
Kuinka ollakkaan vietin siellä vielä toisenkin yön.Heidän mökillään,
jonne olen meren takia kaivannut pitkään.

Minulle meri tuo jotain ikiaikaista mieleen,avaruuden tunteen,voi nähdä kauas,ei silmä tökkää.
Melkein kuin Lapissa,valtava maisema.

Horisonttiin häipyvät laivat,aallokon kalliot ja luodot.
Istun pitkään Kasakkaniemen nokassa ja vain tuijotan aaltoja.
Liekkö isäntäväkeni ajatellut että kumma maakrapu tuolla tuijottaa vaan eikä seurustele.

Eikä pelkää aallokkoa busterissa,ei osaa uida ja vaan poloinen nauttii matkanteosta.

Yöllä herään ja hipsin katsomaan merelle kuu on noussut ja meri hohtaa kultaa ja hopeaa.
Sanoin ei voi kuvata tunnetta mitä se herätti.
Kuinka jotkut onnekkaat saavat nauttia tästä kauneudesta koko kesän.

Aamulla sataa ja tuulee,kun lähemme hyvästelen mielessäni saaret luodot ja kivet.
Hienoa on katsella taitoa millä venettä käsitellään ja otetaan aallot,
itse olisi kaatanut kipon jo alkumatkasta.

Tässä kuvassa aurinko paistaa ja on tyyni sää mutta kuvitelkaa navakaksi tuuleksi.

Mutta kiitos sinulle meri
oli ihanaa olla aalloillasi.
Nähdä kaikki tutut paikat vielä kerran.

vanha vanha vanha minäkö?

Tässä koronakaranteenissa istua nökötän.
Päivät tuntuvat normaalia pitemmiltä,mutta kai se on jokin säätö pään sisässä väärin.
Sanovat että ulkona on kaunis ilma mutta minun mielestäni siellä on niin kylmä tuuli etten halua sinne.
Rusakko kietelee ja vaanii viimeisiä istutuksiani oli mokoma syönyt ostamani tammen oksat
saa nähdä toipuuko taimi en arvannut ollenkaan suojella sitä.

Toivottavasti jotain on säästynyt tämän keski-suomen kurjan talven päätyttyä.
Jotenkin tuntuu että minut on luokiteltu "vanhaksi" ei pelkästään Suomen kaunotar hallitus vaan
kaikki vastaan tulijat ja myötä menijät.
Tässä vielä äsken kun sai vapaasti liikkua eräs rouva sanoi minulle
"osaatko sinä ajaa autoa?"
Sellaisella äänensävyllä että ei ikinä en usko.
Sitten erään nimeltä mainitsemattoman puhelin operaattorin myyjä
kysyi samalla äänen sävyllä osaatko käyttää älykännykkää.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin.
Jos olenkin vanha niin ei kai automaattisesti ole myös tyhmä.

Autoni minun kanssa Lapissa.
Taitaa olla jossain Muonion seutuvilla.
Että muutakin on kierretty kun tahkoa monet vuodet olen ajanut pitkin Lappia hyviä ja huonoja teitä.

Poroporteista menty kairaan Lokan takamailla,kierrelty ympäriinsä myös muualla Suomessa ja
sitten joku epäilee että osaako tuo vanhus ajaa autoa yli neljäkymmentä vuotta olen sitä tehnyt.

Valitettavasti ei taida olla oikein hempeä postaus mutta on kivaa kirjoittaa kaikki ikävät
asiat itsestään ulos.Tuskin kukaan tätä lukee niin eipä haittaa.

Harrastuksetkin meni kaikki puihin kun kerho toiminnat kiellettiin.
Kotona tulee maalattua mutta mikään ei ole kivaa niinkuin porukassa.

Silleen sitä vaan mennään päivä kerrallaan etiäppäin.
Toivottavasti nuo pahimmat skenaariot ei todeudu että näin menisi parikin vuotta.
Siinä vaiheessa olen unohtanut autolla ajo taidon jota tuossa kehuin...
Alkanut pelkäämään ihmisiä,ja niin edelleen.
Täällä ei voi mennä parvekkeelta laulamaan tai soittamaan niinkuin kaupungeissa.
Jos täällä maaseudun rauhassa tekisin niin ja joku kuulisi
voisi kohta olla miehet valkoisissa ja värivaloauton katolla pihassa.

Mutta koitetaan jaksaa kai se Korona kuningas menee joskus menojaan
tai siihen on vaan totuttu.
Kaikkea hyvää kaikille
Kesä tulee kuitenkin    Joskus.

Syyskuusta jouluun

Kyllä minun bloggailu on hitaan tuntuista koneen kanssa leikkiminen ja videoitten teko vie melkein kone ajan anteeksi pyyntö niille muutamille lukijoilleni.
Joulu on jo ovella ja minä elelen syksyn muistoja.
Olimme Lapissa 12 päivää.
Kertailin paljon entisiä paikkoja,jotka olivat "perikunnalleni" uusia.
Joskus ajattelin että näinkö on etten enää käy Tulppiossa tai Kemihaarassa mutta toteutuihan se.

Ruska oli mahtava täällä itäkairan puolessa,suorastaan siinä sai värikylpyjä.
Liikkuisin mielelläni täällä enemmänkin mutta seuralaiset asettaa omat rajoituksensa.
sentään olen vähään tyytyväinen ja että sain nähdä tutut paikat edes kiireen vilkkaa merkitsi paljon.
Toivon että tie tuo minut vielä joskus tänne.

Itäkairahan ei näytä karulle niinkuin Kilpisjärvi tai tuntureitten merelle niinkuin Saariselkä,
mutta silti se on ukk puiston laitaa.
En tiedä mikä viehätys siinä on minulle,ehkä samaa kuin oikealla itäkairan prinsessalla.
Moni voi sanoa että metsää vaan mutta jokin taika siinä piilee minulle.

Tuokin tie jäi vielä käymättä.

Naltioon missä taivas maata lähenee......

Pieni hiilloksen kipene Suttikämpän piisissä,harmi että söimme jo eväät aikaisemmin.
No käytyä silti tuli.

Siinä pikkuinen kämppä tönöttää sateessa,muistot mukanaan.

Jänesojan harmaantunut pumppuasema Samperin savotan reitillä.

Jospa kuitenkin lähetän tämän blokini jatkoksi kun tuo joulukin jo meni ja talvea ei ole kunnolla tullutkaan on vaan harmaata ja liukasta .
Auttaisikohan kevät että piristyisin blokkaamaan.
Tähän tuli nyt vain pikku ripsu itäkairaa elikkä "päivän mutka " ruskaretkeltäni.