Sotajoella

Syksyllä 2010 kävimme Sotajoella, olin käynyt siellä aikaisemminkin, mutta joki kutsui saapumaan uudelleen.
Varustautuneena puolukka kipoin lähdettiin matkaan. Saariselkä on oiva majapaikka, jos haluaa liikkua
kultamailla. Koskaan en ole uskaltautunut jututtamaan ketään kullankaivajaa.
Ties millaisen vastaan oton saisi?? Olen vaan kuullut niin paljon kertomuksia, että he eivät turisteista tykkää,
näinköhän olis? No, annan heille rauhan ja pikkuisen kierrän kauempaa.
Kauniina ruskapäivänä ajettiin ensin Kultakioskille.

Normaalia tuuriamme; kioski oli jo laitettu talviunille, olisi ollut mukavaa käydä sisällä. Ties mitä olisi löytynyt.

Paljon " tienviittoja" ja postilaatikoita, elikkä porukkaa varmaan on möyrimään purojen varsia ja penkkoja.
Peltipailakat viettävät kesäänsä männikössä.
Tietysti tästä pääsee myös Kultalaan, mutta olen kuunnellut kehoani ja se sanoo, että "elä sentään sinne mene, olisi jaksettava myös tulla takaisinkin.."..Voi kun olisi joitakin vuosia nuorempi!!

Jokin matkaa ajeltuamme tuleekin Palsin tienristeys, siellä näyttäisi Souvareittenkin kultapalsta olleen.
Näkyypä LKL eli Lapin kullankaivajien liitonkin valtaus siellä olevan. No, punaisen auton keula on jo meidän menosuuntaamme, ja Palsi jää odottamaan josko vielä joskus.......

Auto parkkiin ja kävelemään eikä aikaakaan, kun Pahaojan kämpän katto jo näkyykin.
Jälleen kerran ollaan ainoat kävijät, on ihan hiljaista kai kaikki ovat jatkaneet Kultalaan, koska parkkipaikalla  autoja oli useita.

Tie on hienosti pengerretty rinteeseen, alas joki uomaan on melkoinen pudotus.

Pahaojan kämppä on hienosti kunnostettu, kattokin on melkein uusi. Vasemmalla on varaustuvan ja oikealla päivätuvan puoli.

Päivätupa ja piisikin on, puut senkun laittaa palamaan niin johan tarkenee jos on kylmempääkin tai haluaa laittaa sapuskaa.

Sauna nököttää vähän kämpän alapuolella. Vanhojen rakennusten kivijalkoja ja pohjia näkyy melkoinen rypäs, täällä on ollut rakennuksia aikanaan.
Joki varressa on höyrykoneen katos, se tuotiin 1827 luvulla tehostamaan kullankaivua, mutta ei käytetty kertaakaan.

 Yhtiö lopetti toimintansa ja rahaa ei ollut höyrykoneen pois kuljettamiseen, niimpä se sai jäädä ruostumaan jokivarteen.

Sotajoen ylitys käy kätevästi riippusiltaa pitkin, joki virtaa melkoisen voimakkaana alapuolella, hyvä kun uskaltaa alas katsoa.

Tästä katsellessa mieli palaa jo päästä vastarannan rinteelle. Komeat on maisemat!

No, niin nyt ollaan jo vastarannalla ja kämppä rakennus näkyy omalla paikallaan oikein somasti.
Mutta mutta niitä puolukoitakos sitä piti.....

Melkoinen rinne, olisiko alhaalla soliseva puro Pahaoja?? Tietäisikö joku kertoa??
Hyvä näin komealla paikalla on marjoja kerätä ainakin rauhallisempi, kun joskus vuosia aikaisemmin Luoston rinteeltä, sielläkin oli komeat maisemat jos välillä selkää oikoessa kauemmas katseli.
Muutama litra on kerätty joka syksy jos marjojen antaja on ollut suosiollinen.
No, minä olen sellainen marjastaja, että en kauaa samalla paikkaa viihdy, vaeltelen ja toisilla on astiat täynnä minä vaan harhailen, nauravat minulle.

Eihän näin kauniissa paikassa jaksa kauaa marjoja kerätä kävelin polkua Kultalaan päin ja kas, joku ystävällinen sielu oli laittanut mukavan istuin kiven polun varteen.
Istuskelin ja kuuntelin tuulta, ja kauempaa kuuluvaa kohinaa joella, ah autuutta! Tämä ja tällainen on minun Lappini, kaunis, kaukainen ja hiljainen.
Vieläkin tätä kirjoittaessani muistan tunnelman, hyvä että on muistot ja kuvat paikoista missä käymme.

Vaikka mitään ei näy eikä kuulu, mutta kas, savu nousee joki varresta, siis siellä on joku muukin ei olla yksin.
Olisiko kullanetsijöitä vai retkeilijä, elikkä turhakävelijä niinkuin mekin.

Hienot opasteet, ihan uudelle näyttää, tuosta voisi matkaa jatkaa, mutta meille oli tämä päivä täällä oikea elämys ja palaillaan yöpaikkaan, joka olikin oikea luksuskämppä Tunturihotelissa.
Oli varattu vaan tavallinen huone, mutta jonkin ihmeen päälekkäisbuukkauksen takia saatiin hieno sviitti erillinen makkari, sauna, pikku keittiö ja kaikki ja samaan yhden huoneen hintaan.

Oli hienoa saunan jälkeen mennä terasille vilvoittelemaan, edessä oli Lutonlatvojen uoma omassa kurussa.
Saariselän valot ja melu jäivät toiselle puolelle rakennusta. Voi kuvitella olevansa erämaassa ja silti vain askeleen päässä "sivistyksestä".

Saariselälle on siirretty aikanaan Karvaselässä ollut ns. kummituskämppä, vaan ei taida kummitus viihtyä näin vilkkaalla paikalla ainakaan ei istumaan tullut vaikka houkuttelin.....

Vaaleanpunaisen lippiksensä oli toki unohtanut hienon takan viereen, näyttäisi nyt jo tyttökummitukselle ei kai raavas mies laita noin söpöä lakkia päähänsä?
Kyllä on tainnut jäädä entisille seuduilleen kummitus.

Kyllä luulisi kelpaavan voisi ohi kulkevia lenkkeilijötä pelotella.

Entiseltä kullankaivuu ajalta rauniot,Täältä Joh. Albert Piponius löysi kultaa täältä kesällä 1871.

Pato Luton latvavesillä Saariselän kohdalla, varmaan kultakuumeen ajalta.
Mielenkiintoista kierrellä ja katsella kuvitella, miten silloiset löytäjät ovat olleet iloisia ja surullisia.
Kovaa se on ollut ja tulokset taitaa olla vaihtelevia ketä onnisti ketä taas ei.
Laanilasta pienen kävely matkan päässä on Prospektorin kaivoksen paikka, siellä on myös ollut kallio kultaa etsivien kaivos. Syvä kuilu ja isot jätekasat, kun ajattelee, että ei ollut nykyisiä koneita.

Nykyisin kaivoskuilun päällä on pikkuinen mökki ja sen sisällä luukut, josta kaivoksen äänet kuuluu. Ihan mukava paikka tutustua äänten perusteella millaista on ollut ennen kaivosmiehen arki.

Saa nähdä miten tämä video toimii, lataukseen meni ainakin aikaa, kerkesi puuhailla vaikka vallan mitä : )

Kutturan tien alkupäässä on "Kultareitti" ja heti alkuun Kaarle Kustaan kaivos.

Toisessa päässä on "Valkiakallio", elikkä kvartsi kallio jota ennen pitivät kullan merkkeinä.

Pitihän sieltä kantaa murikka kotiin on se kivi mokoma painavaa, kun sen autolle asti raahasi!
Kirjoittelin tässä epämääräisen sepustuksen kultamailta pikkuisen pintaa raapaisten.
Suosittelen kaikille, jotka ovat kiinnostuneita asiasta, että suunnatkaapa kesäretki katselemaan paikkoja.
Päivät kuluvat mukavasti ympäriinsä kierrellessä ja kai siitä jää muistojakin!
Lemmenjoki onkin sitten tarina erikseen.

Raja Joosepin kenttällä

Muutama syksy sitten ajelimme itärajaa kohti Ivalosta.
Kauniita maisemia, ja erämainen Lutto virtaili vieressä. Meillä oli suunnitelmana käydä Raja-Joosepin kentällä, joka oli vapautunut rajavyöhyke alueesta. Ennen täytyi pyytää rajamiehiltä lupa ja taisipa olla vielä että, he olivat mukana.
Nyt asiaa on helpotettu ja vyöhyke aluetta siirretty Joosepin kentän verran, siellä voi
käydä ihan oma alotteisesti.
Siispä sinne tutustumaan vanhaan asuntoon, missä Jooseppi ja Tilda elelivät.
Samalla kentällä on myös raakun pyytäjän Huhti Heikin talvi mökki.
Heikki rakensi mökkinsä v.1925 Väärtinsä Joosepin kenttään. Heikki oli siitä erikoinen, että hänelle tuli "aviisi", Jooseppi ei mokomaa edes vilkaissutkaan sanoi vaan, että kaikenlaisa turhuuksia painetaan.
Hänelle riitti allakka ikkunan karmilaudalla siitä näki taivaan merkit.
Ylä ja alakuun ajan, jotta tiesi kaataa tarvispuunsa ja raivata niittynsä oikeaan aikaan.

Lutto joki

Parkkipaikalta on noin puolen kilometrin kävelymatka Raja Joosepin kentälle

Opaste taulusta voi tutustua asiaan lähemmin, tosin olin jo lukenut kirjoista Joosepista ja hänen elämästään

Tietysti mökkien paikat ja selostus kaikesta mitä näkee kiinnostaa aina...

Mökki on rakennettu puoliksi maan sisään, varmaan lämpimyyden takia, edessä näkyy pikkuinen saari, josta tehtiin heinää lehmille, joita Tilda hoiti, hänellä oli myös kissoja mikä ei pohjoisessa ollut kovin yleinen eläin. Oli heillä Jallu sonnikin, josta oli ajan tavan mukaan tehty ajokas, sillä siirrettiin heinää niittysuovista ja ajettiin polttopuita. Jallu sonni oli sukunsa tapaan hitahinen. Mutta, kun se suuttui pani se hyrskyn myrskyn. Silloin huvittunut Tilta näki kun, Luton törmällä iski kaksi kovaa yhteen meidän Jallu ja Jooseppi.                    

 Keskellä leivinuuni ns."kesäuuni" siihen Jooseppi oli ottanut mallia koltilta uunissa leivottiin ruisleipää ja paistuipa siinä vaikka nisukin. Sauna ja oikealla ylempänä Huhti Heikin mökki.                                                                                                  

Takana näkyy raja ja tolpassa kamera. Ei sieltä niin vain luikita ei kenenkään maalle, voivat hakea pois.....

Navetta, lato ja lampola vinttikaivon vintti oli kaatunut, täytyy varmaan uusia?

Aitta oli uusi, mutta esimerkiksi ovissa lukot ovat puisia, tehty ilmeisesti vanhan mallin mukaan.

Navetan muuripadan vedelle oli hyvä ratkaisu, kaatoi vaan kaivolla vettä kouruun ja silloin pata täyttyi.

Kotonani oli vanhassa navetassa saman tyyppinen, mutta hieman uudempi versio, käsipumpulla pumpattiin pataan ja luukun avaamalla sai veden suoraan lehmien eteen kouruun.                                                     

Hyvä, että nämä rakennukset on korjattu alkuperäiseen asuun, kiitos jälleen kerran Museovirastolle, voi katsella ja miettiä millaista olisi asua täällä talvella, kesähän on suorastaan ihanaa aikaa tälläisessa paikassa.

Joku taitaja on tehnyt Joosepin mökkiin hienon lohen, jossa on mökin kuva.

Navetan päädyn taidokas laudoitus ja luukun saranat.

Joosepin ja Tildan mökki on sisältä tosi pieni, jos vertaa sitä eilen katsomaani Suomen kauneimmat kodit    ohjelmaan, oli kolme kerrosta ja oikein hissikin ja neliöitä yli 300, niimpä, ihmisten tarpeet ovat suurentuneet..

Pöydän paikka oli silti kodikkaasti joelle päin antavan ikkunan edessä

Oven päällä on Raja Joosepin poromerkki. "Oikia alla hanka,vasen poikki ja kahiste halaki".

Ei Joosepista tullut suurta poromiestä, luku taisi olla alle sadan, mutta sellainen karjahan juoksee jo "kahen puolen puuta". Eikä Jooseppi opetellut koskaan porolla ajamaan, katsoi olevansa siihen liian vanha, jo    viisikymppinen.                                                                                                                                      

Huhti Heikin mökkiä voi varmaan käyttää "päivätupana", kamina ja tiiliseinä tuskin ovat entiseltä ajalta.

Kaunis päivä ja kaunis kenttä mökkeineen jäi odottamaan uusia vierailijoita.

Jotenkin jäi mieleeni Josef Sallilan eli Raja-Joosepin ja Tildan tarina..Tildan hautapaikkaahan ei tiedetä, mutta hänelle on pystytetty muistolaatta Ivalon hautausmaalle, päätimme siis etsiä Joosepin hautaa. Raja Jooseppi sai myöhemmin haudalleen kiven, mistä hän ei ehkä olisi ollut mielissään, tunsihan Jooseppi  vanhan yläsatakuntalaisen sananlaskun "Mitä suurempi kivi, sen suurempi rosvo".  Tässä hänen viimeinen leposijansa.              .                              .